Luonnoksen haku on avoin visuaalisen viestinnän ja suunnittelun alan moninaisille tekijöille ja työryhmilleLuonnos-nimellä halutaan ilmentää sisältöjen ennakkoluulottomuutta, monipuolisuutta ja luovuutta – myös keskeneräisyys on sallittua. Tavoitteenamme on herättää ajankohtaista keskustelua ja luoda tila, jossa esitellään visuaalisen viestinnän ja luovan suunnittelun laajaa kirjoa. Kerran vuodessa tapahtuva haku on avoin kaikille, niin ammatissa toimiville kuin opiskelijoillekin. Toivomme hakijoiksi eri ikäisiä ja eri taustaisia henkilöitä. Näyttelyhaku 2025 Luonnoksen vuoden 2025 näyttelyohjelmistoon valitaan yhteensä viisi-kuusi näyttelyä. Luonnoksen näyttelyhaun 2025 kuraattoreina toimivat Janine Rewell, Tino Nyman ja Eeva Sivula. Valituille ilmoitetaan päätöksestä syyskuun aikana henkilökohtaisesti. Kaikki näyttelyhakemukset tulee lähettää sähköisen hakujärjestelmän kautta. Myöhästyneitä, puutteellisia tai järjestelmän ulkopuolelle saapuneita hakemuksia ei oteta huomioon. Mikäli osallistut myös Grafian kesän apurahahakuun, huomioithan, ettei samana vuonna voi saada Grafialta sekä apurahaa että näyttelyaikaa. Näyttelyaikaa voi hakea yksin tai työryhmän kanssa. Grafian jäsenyys ei ole välttämätöntä, vaan näyttelyhaku on avoinna kaikille halukkaille. Muilta kuin Grafian jäseniltä peritään kuitenkin näyttelykohtainen 1000 euron suuruinen näyttelymaksu. Jos haette näyttelyaikaa ryhmälle, edun saamiseksi riittää, että yksi ryhmän jäsenistä on Grafian jäsen. Jos haluat liittyä Grafian jäseneksi, voit jättää jäsenhakemuksen vielä näyttelyhaun aikana. Mainitse jäsenhakemuksessa, että olet hakenut näyttelyaikaa Luonnoksesta. Näyttelyajan Luonnokseen voi saada korkeintaan joka kolmas vuosi. Grafia maksaa näyttelystä 300 euron arvonlisäverottoman tekijänoikeuskorvauksen per näyttely. Näyttelyhakemuksen täyttäminen 2025 Esittele hakemuksessa näyttelykokonaisuus ja hahmotelma ripustussuunnitelmasta. Hakemuksessa tulee ilmetä näyttelyn yhteys visuaalisen viestinnän ja luovan suunnittelun alaan. Kerro myös, miksi näyttely sopisi juuri Luonnokseen. Liitä mukaan alustava työsuunnitelma, hakijoiden ansioluettelot sekä teoskuvat ja -tiedot. Näyttelyyn voi hakea sekä uusilla että vanhoilla töillä. Näyttelyhakemuksen voi täyttää joko suomeksi tai englanniksi. Mainitse hakemuksessa, jos olet hakemassa samalla näyttelyidealla myös johonkin toiseen näyttelytilaan. Erittele näyttelyyn liittyvät kulut mahdollisimman selkeästi ja realistisesti. Huomioi, että näytteilleasettaja vastaa itse näyttelyn teosten materiaali-, valmistus- ja kuljetuskuluista. Grafia tarjoaa yleisimpiä työkaluja ja välineitä ripustusta varten, mutta erityisempiä rakenteita tai kiinnityksiä vaativat ripustusmateriaalit ja välineet tulee hankkia itse. Näytteilleasettajalle ei makseta kulukorvauksia järjestelyihin liittyvistä matkoista, majoituksista tai muista vastaavista kuluista. Näytteilleasettaja vastaa näyttelyn ripustamisesta yhdessä Luonnoksen tuottajan kanssa. Näyttelyn päättyessä hakija vastaa näyttelyn purusta ja näyttelytilan ennallistamisesta. Hakija sitoutuu valvomaan yhden viikonlopun verran (la ja su 12–16) näyttelyä. Grafia on kiinnostunut myös järjestämään näyttelysisältöön liittyviä tapahtumia (esim. työpajoja, esitelmiä, esityksiä) yhdessä näytteilleasettajan kanssa. Hakija vastaa myös teosten mahdollisista vakuutuksista. Tilassa on aina näyttelyvalvoja sen ollessa auki. Grafia ei peri näyttelyssä mahdollisesti myydyistä teoksista provisiota. Grafia vastaa näyttelyn tuotannon aikataulutuksesta, suomen- ja englanninkielisen näyttelytiedotuksen toteuttamisesta Grafian viestintäkanavissa. Grafia vastaa myös avajaisjärjestelyistä ja näyttelyn ikkunateippauksesta. Grafian puolesta näyttelyn dokumentoi valokuvaaja. Hakemuksen tulisi sisältää: Näyttelykokonaisuuden esittelyn Hahmotelman ripustussuunnitelmasta Perustelut miten näyttely liittyy visuaalisen viestinnän ja luovan suunnittelun alaan Alustava työsuunnitelma Budjetti Teoskuvia / visualisointia ja tietoa teoksista Hakijoiden ansioluettelot LuonnosLuonnos sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa osoitteessa Uudenmaankatu 13. Luonnos käsittää katutason näyttelytilan (noin 20 m2) ja takaosan työpajatilan (15 m2). Huom näyttelysuunnitelmat tulee rajata vain näyttelytilan puolelle. Näyttelytila on avoinna keskiviikosta perjantaihin klo 12–17 ja viikonloppuisin klo 12–16 (poislukien poikkeusaukioloajat)Täältä löydät Luonnoksen pohjapiirroksen ja näyttelykalusteet Täällä koottuna Luonnoksen tekniikkaTäältä löydät tietoa Luonnoksen saavutettavuudestaTäältä löydät kuvia Luonnoksesta ja aiemmista näyttelyistä sekä tapahtumistaJäikö kysyttävää? Lähetä meille viestiä grafia@grafia.fi