Kun annat Kopiostolle valtakirjan, Kopiosto huolehtii eduistasi ja oikeuksistasi silloin, kun tekemiäsi kuvia kopioidaan painotuotteista tai verkosta tai käytetään tv-ohjelmissa. Kopiosto valvoo puolestasi, että teostesi käytöstä maksetaan korvaus, teoksiasi käytetään luvallisesti ja tekijänoikeuksiasi kunnioitetaan. Kopioston valtakirjan täyttäminen on suositeltavaa, sillä Grafian vuosittain saamat kopiointikorvaukset perustuvat järjestölle annettuihin valtakirjoihin. Kopiointikorvauksilla rahoitetaan Grafian apurahoja ja niiden turvin Grafia mm. tiedottaa, järjestää koulutusta ja tarjoaa tekijänoikeusneuvontaa sekä asianajopalveluita. Kopioston valtuutuspalveluun Grafia edustaa Kopiostossa kuvantekijöitä Grafia on tekijänoikeusjärjestö Kopioston jäsenjärjestö. Kopiosto edustaa jäsenjärjestöjensä kautta 80 000:ta suomalaista tekijää, kustantajaa ja esittävää taiteilijaa. Kopiosto myy lupia tekijäoikeuden suojaamien teosten vastuulliseen käyttöön. Kopiosto maksaa luvista kerätyt korvaukset oikeudenomistajien käyttöön joko jäsenjärjestöjensä kautta tai henkilökohtaisesti. Kirjojen, lehtien ja internetissä julkaistujen teosten kopioinnista, tulostamisesta ja skannaamisesta kertyneet korvaukset Kopiosto jakaa jäsenjärjestöilleen, kuten Grafialle. Grafia jakaa korvaukset kuvantekijöille esimerkiksi apurahoina sekä tiedotuksen ja neuvontapalveluiden muodossa. Tv-ohjelmien jälkikäytöstä kertyneet korvaukset Kopiosto maksaa henkilökohtaisesti ohjelmien tekijöille. Kopiosto valvoo puolestasi Kopiosto valvoo teosten käyttöä tekijänoikeuden haltijoiden antamien valtakirjojen perusteella. Valtakirjalla annat Kopiostolle oikeuden myöntää puolestasi lupia teostesi jälkikäyttöön. Kopiosto valvoo puolestasi, että tekijänoikeuksiasi kunnioitetaan ja teoksiasi käytetään luvallisesti. Kopioston luvat koskevat teosten massakäyttöä esimerkiksi oppilaitoksissa tai muissa tilanteissa, joissa yksittäisen tekijöiden olisi käytännössä mahdotonta sopia itse teostensa käytöstä. Kopiostolle antamasi valtakirja ei vaikuta työnantajasi tai asiakkaidesi kanssa tekemiisi sopimuksiin. Kopiosto ei siis myy lupia kuvien julkaisuun tai muuhun kaupalliseen käyttöön, esimerkiksi julisteiksi painamiseen. Mikä on Kopiosto-valtakirja? Kopiosto-valtakirjalla tekijänoikeuden suojaamien teosten oikeudenomistajat eli tekijät ja kustantajat antavat Kopiostolle valtuutuksen myöntää puolestaan lupia teostensa kopiointiin. Annettu valtuutus mahdollistaa sen, että Kopiosto huolehtii puolestasi teostesi kopiointiin liittyvistä oikeuksistasi ja eduistasi. Valtakirja annetaan Kopioston jäsenjärjestölle, kuten Grafialle. Kukin Kopioston jäsenjärjestö edustaa luovan työn eri aloja. Jokainen järjestö kerää valtakirjoja vain tietyissä, oman alansa tekijöitä vastaavissa ominaisuuksissa. Jos teet monen tyyppisiä teoksia (esimerkiksi kirjoitat tietokirjoja ja piirrät sarjakuvia), valtakirja kannattaa antaa erikseen jokaiselle teostesi alaa edustavalle jäsenjärjestölle. Voit siis antaa valtakirjan usealle Kopioston jäsenjärjestölle, mutta vain kerran tietyssä ominaisuudessa. Jäsenjärjestölle kerran annettu valtakirja säilyy voimassa pysyvästi. Valtuus ei lakkaa automaattisesti, esimerkiksi erotessasi järjestöstä, jollet itse erikseen peru tai muuta sitä. Voit halutessasi päivittää valtuutustasi esimerkiksi lisäämällä siihen uusia ominaisuuksia. Kopiosto-valtakirjan antaminen ei vaikuta tekemiisi kustannussopimuksiin tai siihen liittyviin tekijänoikeuksiin, tai asiakkaidesi tai työnantajasi kanssa tekemiisi sopimuksiin. Kuka voi antaa Kopiosto-valtakirjan? Voit antaa valtuutuksen Kopiosto-valtakirjalla, jos teet tekstejä, kuvia tai nuotteja painettuihin ja/tai internetissä julkaistuihin teoksiin – vaikkapa kirjoihin, lehtiin tai nettiartikkeleihin. Jos teet monen tyyppisiä teoksia (esimerkiksi kirjoitat tietokirjoja ja piirrät sarjakuvia), valtakirja kannattaa antaa erikseen jokaiselle teostesi alaa edustavalle jäsenjärjestölle. Voit siis antaa valtakirjan usealle Kopioston jäsenjärjestölle, mutta vain kerran tietyssä ominaisuudessa. Voit halutessasi päivittää valtuutustasi esimerkiksi lisäämällä siihen uusia ominaisuuksia. Annat valtakirjan luovan työsi alaa edustavalle jäsenjärjestölle, kuten Grafialle. Voit antaa valtakirjan, vaikka et olisikaan tämän järjestön jäsen. Jäsenjärjestölle kerran annettu valtakirja säilyy voimassa toistaiseksi eikä se lakkaa automaattisesti, esimerkiksi erotessasi järjestöstä, jollet itse erikseen peru tai muuta sitä. Kopiosto-valtakirjan antaminen ei vaikuta tekemiisi kustannussopimuksiin tai siihen liittyviin tekijänoikeuksiin, tai asiakkaidesi tai työnantajasi kanssa tekemiisi sopimuksiin. Usein valtakirja annetaan järjestölle silloin, kun liityt sen jäseneksi tai haluat hyötyä järjestön tarjoamista eduista, esimerkiksi sen jakamista apurahoista. Merkittävä osa jäsenjärjestöjen jakamista apurahoista ja osa muista palveluista rahoitetaan Kopioston järjestöille tilittämillä tekijänoikeuskorvauksilla. Järjestöjen Kopiosto-korvauksilla rahoitetut apurahat ovat kaikkien alan tekijöiden haettavissa riippumatta jäsenyydestä. Valtakirjan antaminen Grafialle Grafia edustaa Kopiostossa kuvantekijöitä, joten anna Kopiosto-valtakirjasi kuvantekijänä meille. Grafia kerää Kopiosto-valtuutuksia kahdella eri valtakirjalla. Kun teet kuvia painotuotteisiin tai verkkosivuille, anna Kopiosto-valtakirja. Kopiosto-valtakirja koskee painotuotteissa tai verkossa julkaistujen kuvien ja tekstien jälkikäyttöä. Jos teet televisio-ohjelmiin tai elokuviin graafista suunnittelua tai kuvituksia, anna Grafialle myös Av-valtakirja. Av-valtakirja koskee televisiossa esitettävien ohjelmien jälkikäyttöä, esimerkiksi ohjelmien tallentamista kodeissa ja oppilaitoksissa sekä ohjelmien opetuskäyttöä. Anna Kopiosto-valtakirja Grafialle Kopioston valtuutuspalvelussa. Mene Kopioston valtuutuspalveluun. Palveluun kirjaudutaan verkkopankkitunnuksilla. Rekisteröidy ensimmäisellä käyntikerralla palveluun. Lisää tai päivitä yhteystietosi. Kirjaudu seuraavilla käyntikerroilla palveluun henkilöasiakkaana. Pankkitunnistautumisen ja yhteystietojesi tallentamisen jälkeen siirryt Kopioston valtuutuspalveluun. Näet palvelun etusivulla mahdolliset aiemmin antamasi valtuutukset. Paina ”Lisää uusi valtuutus”. Valitse jäsenjärjestöksi Grafia ja valitse valtuutustyypiksi joko Kopiosto-valtakirja tai Av-valtakirja. Jos teet kuvia sekä painotuotteisiin ja verkkoon että televisiossa esitettäviin ohjelmiin, anna erikseen sekä Kopiosto-valtakirja että Av-valtakirja. Voit antaa valtakirjan usealle eri Kopioston jäsenjärjestölle. Kopiosto-valtakirjan tai Av-valtakirjan voi kuitenkin antaa samassa tekijäominaisuudessa vain yhdelle järjestölle kerrallaan. Grafia kerää valtakirjoja graafisen suunnittelijan, kuvittajan, kuvataiteilijan, sarjakuvantekijän ja valokuvaajan ominaisuuksissa. Jos haluat tehdä muutoksia aiemmin antamaasi valtakirjaan, mene palvelun etusivulta tarkastele-painikkeesta valtakirjasi sisään ja lähetä valtakirjasivun alalaidan viestikentästä muutospyyntö Kopioston toimistoon. Kopiosto-valtakirjan päivitys Kopiosto lisäsi vuoden 2023 alussa Kopiosto-valtakirjaan oikeusluokkia tekijänoikeuslain muutosten myötä. Tekstin ja kuvan tekijöiden on päivitettävä aiemmin antamansa valtakirja. Kopiosto-valtakirjan päivityksen hyväksyminen Kopioston valtuutuspalvelussa on helppoa ja vie vain pari minuuttia. Kirjaudu palveluun pankkitunnuksilla. Käytä valtakirjasi päivittämiseen Chrome-, Edge- tai Safari-selainta. Varmista myös, että käytössäsi on uusin selainversio. Kirjaudu valtuutuspalveluun osoitteessa https://kopiostoextra.fi/valtuudet. Käyttäjätietosi tallennettuasi näet palvelun etusivulla listan kaikista voimassa olevista valtuutuksistasi. Päivitettävän valtakirjan kohdalla on huutomerkki. Avaa valtakirjan tiedot painamalla ”Tarkastele”. Klikkaa valtakirjasivun alalaidassa olevaa Päivitä valtuutus -kuvaketta. Hyväksy päivitys ja paina Tallenna. Lue lisää Kopiosto-valtakirjan päivityksestä. Jäikö jokin asia epäselväksi? Olethan yhteydessä Grafian toimistoon: grafia@grafia.fi tai Kopiostoon: valtuudet@kopiosto.fi.