Sanomalehdet, sähkösanomat, kartat ja kaavakkeet syntyvät käsityönä ja tekevät elokuvien maailmasta todellisen. Kun henkilöhahmo lukee elokuvassa sanomalehteä, se ei ole kioskilta napattu kuvauspäivän lehti, vaan joku on tehnyt sen varta vasten. Varsinkin historiallisissa elokuvissa ajankuvan saaminen oikein on tarkkaa puuhaa. Esimerkiksi Steven Spielbergin elokuvassa Vakoojien silta (2015) luetaan ahkerasti sanomalehtiä. Annie Atkins teki ne kaikki. Ei olisi auttanut, vaikka jostain olisi löytynyt oikeita 1950-luvun lehtiä, koska niiden piti näyttää tuoreilta. Steven Spielbergin Vakoojien sillassa luetaan Annie Atkinsin tekemiä sanomalehtiä. Atkins tekee kaikenlaista paperirekvisiittaa elokuviin. Hän on työskennellyt myös muissa Spielbergin West Side Storyssa (2021) ja Disclosure Dayssa, jonka Suomen ensi-ilta on 10.6. Atkinsilla on pitkä suhde myös Wes Andersonin elokuviin. Hän teki The Grand Budapest Hotelin (2014), Isle of Dogsin (2018) ja The French Dispatchin (2021) paperirekvisiitat. ”Teen elokuviin asioita, jotka kaikki näkevät, mutta joista kukaan ei välitä. Isle of Dogsiin tein käsityönä 18 Japanin karttaa. Ne ovat Tracyn taustalla, mutta kaikki katsovat tietysti vain hahmoa”, Atkins sanoi vierailullaan Huiput-festivaalilla. Isle of Dogs -elokuvaan Atkins suunnitteli muun muassa koiranruokapakkauksia. Toisin kuin saattaisi luulla, Atkins kertoo työstään innostuneesti. Häntä ei haittaa, ettei panosta huomata. Tai huomataan, jos Atkins mokaa vaikkapa ajankuvan kanssa. Silloin virhe päätyy Internet Movie Databasen, IMDb:n Goofs-palstalle, jossa käyttäjät huomauttelevat virheistä. ”Ja joku huomaa aina. Olen tehnyt virheitä jokaisessa elokuvassa. Vaikkapa sanomalehden päivämäärä ja viikonpäivä eivät täsmää oikean kalenterin kanssa.” Atkinsin esitys oli Huiput-festivaalin viihdyttävin. Hän esitteli esimerkkejä työstään ja kertoi virheistäänkin kepeästi. Niiden huomaaminen vaatii yleensä dvd:n tai suoratoiston pysäytyskuvaa. Valkokankaalta yksityiskohtia tuskin ehtii huomata. Mutta nörtit kampaavat kyllä leffat tarkkaan. Asiakirjoista uskottavuutta ufoille Uusimmassa elokuvassaan Disclosure Day Spielberg palaa ufojen pariin. Avaruuden muukalaisia oli jo hänen elokuvissaan Kolmannen asteen yhteys (1977), E.T. (1982) ja Maailmojen sota (2005). ”Spielberg hahmotti lapsuuteni maailmaa Tappajahaissa, Kadonneen aarteen metsästäjissä ja E.T:ssä. Nyt olen saanut tehdä omalla työlläni hänen maailmastaan uskottavan, todellisen”, Atkins iloitsee. Annie Atkins esiintyi Huiput Creative Festivaleilla 21.5.2026. Valokuva: Jaakko Jylhä / DEED Atkins syntyi Walesissa 1980. Hänen äitinsä oli kuvittaja ja isänsä graafikko, joka työskenteli Pink Floydin levynkansista tunnetulle Hipgnosis-ryhmälle. Atkins opiskeli graafista suunnittelua Lontoossa, Ravensbournen yliopistossa. Valmistuttuaan hän työskenteli McCann-Ericksonin mainostoimistossa Reykjavikissa, Islannissa. Kyllästyttyään siihen hän siirtyi opiskelemaan elokuvaa Irlantiin, University Collegeen Dublinissa, jossa asuu edelleen. ”En tuntenut olevani parhaimmillani mainosalalla. En todellakaan halua ohjata elokuvia itse. Vihasin sitä elokuvakoulussa, mutta sieltä löysin ihan uuden graafisen suunnittelun alan, kun tapasin Tudors-sarjan lavastajan.” “Pitää hallita tylsyys” Tudors kertoi kuningas Henrik VIII:stä, joka hallitsi 1500-luvun alussa. Sarjan kolmannella kaudella (2009) Atkins teki sulkakynillä kuninkaallisia kirjeitä ja asiakirjoja. Siitä alkoi hänen elokuvauransa. ”Mainosalalla en ollut käyttänyt paperia vuosiin. Onneksi Tudorsissa oli hyvä ryhmä, joka opetti.” Nyt kokemusta on kertynyt reippaasti yli 20 elokuvasta ja tv-sarjasta. Jopa animaatioissa tarvitaan grafiikkaa. Isle of Dogsin ohella Atkins on työskennellyt Boksitrolleista (2014) ja Kananlento: Nugettipainajaisesta (2023). Isle of Dogsiin Atkins suunnitteli muun muassa koiranruokapakkauksia. Spielbergin upouusi Disclosure Day sijoittuu nykyaikaan, mutta siinä pengotaan ufoasioita 1950-luvulta saakka. Siksi Atkins teki vanhoja kaavakkeita, raportteja ja muita asiapapereita. Huiput-festivaalilla hän kertoi, mitä kaikkea se vaatii. ”Käytän yleensä oikeita vanhoja kirjoituskoneita. Tietokoneella tulee liian siistiä jälkeä, vaikka fontit olisivat oikeita. Se ei näytä uskottavalta. Teen myös omat leimasimet. Kaavakkeissa ja muissa papereissa on paljon yksityiskohtia, jotka pitää saada oikein.” ”Sähkösanomista ja kaikista papereista pitää tehdä tylsän ja halvalla painetun näköisiä. Tässä hommassa pitää hallita tylsyys, mutta minusta se on paljon jännempää kuin ufojen ja spektaakkelitehosteiden tekeminen.” Ylimääräinen T tuli tyyriiksi Atkinsin innostus on tarttuvaa. Vuoden 1975 voileipäkioskin rakentamisen esittelystä tulee jännä. Atkinsin työhön kuuluivat sen nimikyltit, mutta myös hintalaput, joita hän pyytää yleisön kuvittelemaan. Sitten hän paljastaa, että eivät ne tietenkään ole koristeellisia luomuksia vaan kauppiaan käsin raapustamia kertakäyttölippusia. ”Joskus todellisuus on kiinnostavampaa kuin saatamme kuvitella.” Wes Andersonin Grand Budapest Hotel oli ensimmäisiä pitkiä näytelmäelokuvia, joissa Atkins työskenteli. Andersonin tyyliin kuuluu elokuvien rikas ja yksityiskohtainen maailma. Tämä sijoittuu hotelliin, jonka esikuva oli Grandhotel Pupp Karlovy Varyssa Tšekissä. ”Se oli upea hanke. Tein kaikki tekstit, hotellin kyltit, fasistien banderollit, kartat, erilaiset pakkaukset, jopa viktoriaaniset nakukuvat sellin seinällä. Tein myös yhden pahan mokan. Panin yhden t-kirjaimen liikaa Mendl’sin leivoslaatikon patisserie-sanaan. Se piti korjata joka kuvaan digitaalisesti. Tuli kalliiksi.” Elokuvan Mendl’s-laatikoita myydään toisinaan verkossa. Atkins huomauttaa, että aidot tunnistaa ylimääräisestä t:stä. Grand Budapest Hotel sai Oscarin lavastuksesta. Atkinsille kuuluu siitä osa. Usein Atkinsin työ jää taustalle, saattaa olla ylösalaisin ja näkyä epätarkkana, kun kamera tähtää näyttelijöiden naamoihin tai muuhun olennaiseen. Näkymättömyyden vastapainoksi hän on ryhtynyt tekemään lastenkirjoja. Tieteilijöiltä mallia noidille Ensimmäinen, Letters from the North Pole ilmestyi 2024. Fia Tobing on piirtänyt sen kuvat, mutta Atkins on tehnyt joulupukin lähettämät kirjeet, jotka lukija voi vetää ulos kirjasta tarkasteltaviksi. Eikä Atkins tehnyt vain kirjeitä, vaan myös niiden kuoret ja postimerkit leimoineen. Tavallaan kirja on paluu alkuun. Atkinsin aivan ensimmäinen työ Tudorsissa oli kirjekäärö. Hänen oma suosikkinsa kaikesta elokuviin tehdystä rekvisiitasta on myös kirja, vaaleanpunainen opus, joka aukeaa Grand Budapest Hotelin aluksi. ”Seuraavaksi kustantamo ehdotti kirjaa noitien kirjeistä, mutta aluksi en innostunut. Eiväthän noidat kirjoittele kirjeitä. Mutta sitten piti tutkia elokuvaa varten Einsteinin ja muiden tieteilijöiden kirjeitä. Huomasin, että he kirjoittelivat toisilleen paljon, kehuskelivat saavutuksillaan ja valittivat arjen vaivojaan. Ajattelin, että miksipä eivät noidatkin.” Atkinsin noitakirja Cackle Crackle: Letters from the Witch ilmestyy syksyllä. Siinä viisi keskenään kilpailevaa noitaa lähettää toisilleen loitsuja. Atkins on laatinut jokaiselle omat käsialat ja nimikirjoitukset. Tällä kertaa kuvittajana on Taryn Knight. Kirjat syntyvät kotona, mutta niin syntyvät nykyisin myös rekvisiitat elokuviin. Aluksi Atkinsista oli hauskaa ja jännää olla esimerkiksi Tudorsien kuvauksissa, joissa pyöri prinsessoja ja muuta hoviväkeä rooliasuissa. ”Nyt työskentelen kotistudiossani Dublinissa. Kyllästyin asumaan hotelleissa ja minulla on perhe, lapsiakin. Keskityn omiin kirjoihini, mutta teen elokuviin käsityötä vaativia erikoisgrafiikoita, kuten ison maailmankartan viimeiseen Indiana Jonesiin.” Harri Römpötti Toimittaja Harri Römpötti on vapaa toimittaja, joka on erikoistunut sarjakuvaan, elokuvaan ja muuhun kulttuuriin.