Kaikki ajankohtaiset

Emmi Jormalainen voitti Mikkelin 14. kuvitustriennalen pääpalkinnon

Grafian myöntämän ensimmäisen palkinnon voitti Emmi Jormalaisen päiväkotiin tekemä julkisen taiteen teos Näkyvillä, piilossa. Mikkelin 14. kuvitustriennale on esillä Mikkelin taidemuseossa 13.6.–13.9.2026.

Emmi Jormalaisen Näkyvillä piilossa (2025) on kahdeksanosainen teos, joka levittäytyy päiväkotitiloihin Ensi linja 1:n rakennukseen Helsingissä. Teos on toteutettu prosenttitaidehankkeena ja sen on kuratoinut HAM Helsingin taidemuseo.

Näkyvillä, piilossa toimii kuin tarina, jota lapsi ja talossa kulkeva voi seurata kerroksesta toiseen. Jokainen kerros on omanlaisensa pieni ekosysteemi ja todellisuus, jonka tähtenä on jokin eläin. Kunkin kerroksen nimikkoeläimen avulla lasten on helppo muistaa oman päiväkotiryhmän kerros.

Mikkelin 14. kuvitustriennaleen osallistuu 47 kuvittajaa. Heidän töistään näyttelyssä esitellään 77 teosta. Kuvitustriennale esittelee Suomessa julkaistua nykykuvitusta mahdollisimman monimuotoisesti viimeisen kolmen vuoden ajalta. Painotuotteiden lisäksi nykykuvitusta näkee uutta teknologiaa hyödyntävissä digitaalisissa tiloissa ja kaupunkiympäristöissä.

Emmi Jormalainen: Näkyvillä, piilossa

MIKKELIN 14. KUVITUSTRIENNALEN PALKINNONSAAJAT:
1. PALKINTO, 4 000 euroa, Grafia ry: Emmi Jormalainen, Helsinki; Näkyvillä, piilossa, 2025, HAM ja Helsingin kaupunki
2. PALKINTO, 3000 euroa, Kuvittajat ry: Milena Huhta, Helsinki; Aviopari, 2024, Suomen Kuvalehti
3. PALKINTO, 2000 euroa, Mikkelin taidemuseo: Antti Kalevi, Helsinki; Ravintola Kirsikan sesonki-kuvitukset, Syksyn menu, 2023, Ravintola Kirsikka

KUNNIAMAININNAT:
Juliana Hyrri, Helsinki; Kouluväkivalta jättää syvät arvet koko elämäksi – Miksi sitä yhä vähätellään?, 2023, Helsingin Sanomat
Rakastaja Robert, Helsinki; Kaikkien Baana, 2025, Helsingin kaupunki

Näyttelyssä nähtävät työt ja näyttelyn avajaisissa palkittavat kuvitukset valitsi jury, johon kuuluvat juryn puheenjohtaja kuvataiteilija Pauliina Mäkelä, AD Tony Eräpuro, kuvittaja Nina Pirhonen, kuvittaja Evi Rinkinen ja Mikkelin taidemuseon edustaja museojohtaja Matti Karttunen.

Kuvitustriennale on kolmen vuoden välein järjestettävä kilpailu, johon tällä kertaa osallistui kaikkiaan 159 kuvittajaa 418 työllä. Kilpailutöiden teema, toteutustapa ja -tekniikka olivat vapaita.

Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Mikkelin taidemuseo, Grafia ry ja Kuvittajat ry. Mikkelin kuvitustriennale on perustettu vuonna 1987. Näyttelyn yhteydessä kunnioitetaan triennalen perustajiin lukeutunutta Kari Piippoa. Mikkeliläinen, kansainvälisesti arvostettu graafinen suunnittelija Kari Piippo menehtyi 30.12.2024.

Kuvitustriennalen myöhemmin kesällä ilmestyvässä julkaisussa on mukana Nina Andelinin artikkeli Kauan eläköön käsityö ja Henna Paunun artikkeli Tarinoiden ja hahmojen paikat – kuvittaminen EMMA:n julkisessa taiteessa. Julkaisun graafisesta suunnittelusta ja kuvitustriennalen visuaalisesta ilmeestä vastaa graafikko Tino Nyman. Näyttelyarkkitehtuurin on suunnitellut Tarja Kunttunen.

Palkittavat kuvitukset ja kunniamaininnat julkistetiin näyttelyn avajaisissa Mikkelin taidemuseossa 12.6.2026.

Mikkelin taidemuseo
Kauppakeskus Akseli 2. krs. Maaherrankatu 18–20, 50100
Avoinna ti-su 10–17, ma suljettu.

Emmi Jormalainen: Näkyvillä, piilossa
Milena Huhta: Aviopari
Antti Kalevi: Kirsikka
Juliana Hyrri: Kouluväkivalta
Rakastaja Robert: Kaikkien baana

Lisää ajankohtaisia

Katso kaikki