Kopiosto-korvauksia visuaalisen viestinnän suunnittelun hankkeisiin jaettiin 120 900 euroa. Tämän vuoden Grafian apurahahakuun tuli yhteensä 218 hakemusta, ja haettu kokonaissumma oli noin 1,04 miljoonaa euroa. Apurahaa myönnettiin yhteensä 120 900 euroa 43 hakijalle. Hakemuksia tuli laajasti visuaalisen viestinnän eri aloilta, ja joukossa oli sekä kokeneita tekijöitä että uusia nousevia nimiä. Apurahoja myönnettiin sekä hankkeiden kuluihin että omaan työskentelyyn. Toimikunta halusi tukea mahdollisimman monia hakijoita, minkä vuoksi työskentelyapurahat olivat pääsääntöisesti 1–2 kuukauden mittaisia. Haussa menestyivät hakemukset, jotka olivat huolellisesti laadittuja ja sisälsivät selkeän suunnitelman projektin toteutuksesta, budjetista ja aikataulusta. Tukea myönnettiin erityisesti yleishyödyllisille hankkeille, jotka tuottavat lisäarvoa ja tietoa yhteiskunnalle. Apurahatoimikunta kiinnitti erityisesti huomiota hankkeiden toteuttamiskelpoisuuteen. Pelkkä hyvä idea ilman realistista toteutussuunnitelmaa ei vielä riittänyt apurahan saamisen perusteluksi. Grafian apurahat rahoitetaan Kopioston kopiointikorvauksista, ja niitä voidaan myöntää samalle henkilölle korkeintaan joka toinen vuosi. Apurahatoimikuntaan kuuluivat tänä vuonna Terhi Adler, Eino Korkala, Riikka Kuukka, Ossi Pirkonen ja Jacob Stewart. Myönnetyt apurahat: Anna Alanko: Pienjulkaisu- ja näyttelyprojektiin, 2 200 € Katri Astala: Kirjottujen kirjainten kirja, 2 200 € Johanna Bruun: B-roll, taiteilijakirjan suunnittelu ja valmistus, 4 400 € Trilce Garcia Cosavalente: Comic on Anti blackness. Impact on life of older African immigrants in Europe, 2 200 € Mika Hautamäki: Akseli ja Jorma Gallen-Kallelan Kalevala-kirjakkeen toteuttaminen, 2 200 € Päivi Helander: Eskallaatiota, vilpittömyyttä ja pastisseja – Postmodernismin yrityksestä kohti metamodernismia suomalaisessa kirjasuunnittelussa 1980–1990-luvuilla (tutkimusartikkeli), 2 200 € Emmi Jormalainen: Mono-joen marraskuu, sarjakuva-albumin painokulut, 2 000 € Joonas Järvi: Kajo sarjakuvaromaani, 2 200 € Merle Karp: Tulkintoja katoavasta metsäluonnosta. Suomen metsäkatoon liittyvän datan esittäminen kineettisinä veistoksina ja tekstiilitaideinstallaatioina, 1 300 € Natalia Kopkina: I am not Publishing -julkaisuhankkeen tuotantokulut, 5 000 € Juuso Koponen: Tiedon visualisointia ja muuta tiedon visuaalista viestintää käsittelevän minidokumenttisarjan toteuttamiseen, 2 200 € Inka Kosonen: Sukellus-näyttelyteoksen graafiseen suunnitteluun, animointiin ja näyttelyiden valmisteluun, 2 200 € Eili-Kaija Kuusniemi: Uusi ornamentiikka. Traditiosta paikkasidonnaiseen kuvakieleen, 2 200 € Tomi Leppänen: Taiteelliseen työskentelyyn, 2 200 € Maria Leskinen: Tieteellisten kuvitusten tekoon yksityisnäyttelyä varten, 4 400 € Tiia Lindström: Viivapiirrosta ja visuaalista runoutta tutkiva taiteilijakirja, 2 200 € Maarit Elise Susanne Luttinen: Typografiset käännöskalligrammit – 20 kuvitusta Guillaume Apollinairen Calligrammes-teoksen ensimmäiseen suomennokseen, 4 400 € Evgeniia Markevich: Somatics and Design Platform, 2 200 € Eeva Meltio: Valokuvakirja Syyrian sodasta (visuaalinen suunnittelu ja taittotyö), 4 400 € Pinja Meretoja: Sarjakuvatietokirjan kuvittamiseen, 6 600 € Hans Nissen: Mestari ei missään -sarjakuvalehden viimeistelyyn, 2 200 € Pauliina Nykänen: Liina Aalto-Setälän Ennen muita musta lintu -taiteilijakirjan graafinen muotoilu, 2 200 € Tino Nyman: Säilö-julkaisu, 3 000 € Jani Paavola: Gertrude Sans -fonttiperheen suunnittelu, 2 200 € Anna Pakkanen: Luontosatukirjan kuvitustyö, 2 200 € Publishing Commons: Avoin kollektiivi taidejulkaisuiden lukijoille, suunnittelijoille ja tekijöille, 3 000 € Sofia Pusa: (In)Decisive Moments -podcast, 2 200 € Oona Raadelma: Väriteorian vastahistoria. Tutkimusmatka maailman rumimpaan väriin, 2 200 € Miissa Maria Rantanen: Linna-sarjakuvateoksen painokulut, 3 000 € Karita Elina Rytivaara: Moderni metro -julkaisun painokuluihin, 4 000 € Ville Salervo: Pieni muraalikirja, 2 200 € Maria Sannström: Kirjateoksen suunnitteluun, 2 200 € Lille Santanen: Zineton-pienlehtihaaste 2026, 3 200 € Linda Söderholm: Uusien näyttelyteosten työstämiseen, 2 200 € Tuija Tarkiainen: Taiteilijakirjan tutkimukseen perustuva analoginen käyttöliittymäsuunnittelu, 2 200 € Katja Timonen: Moniaistisen koskettelukirjan suunnittelu- ja tuotantoratkaisujen kehittäminen, 3 000 € Kyösti Varis: Urakuvakirjan apurahahakemus, 6 000 € Ville Varumo: The Garden -valokuvakirja (graafinen suunnittelu ja painokulut), 2 000 € Antto Juhani Vihma: Utopia. Teoria ja käytäntö -tietokirjan graafinen suunnittelu, 4 000 € Maria Vilja: Kuvakirjan kuvitustyöhön, 2 200 € Kati Vuorento: Lyyli ja Lulu -kirjasarjan kuvitus, 2 200 € Eeva Värtö: Banshuun tasanko -kirjan graafinen suunnittelu ja taitto, 2 200 € Miila Westin: Sarjakuvaromaanin tekoon, 2 200 €