Kaikki tapahtumat

Aikaan piirrettyjä viivoja -esseeteoksen julkkarit

Vuoden Graafikko 2025 Päivi Helanderin toteuttama esseeteos ”Aikaan piirrettyjä viivoja. Esseitä mahdollisesta tilasta” julkaistaan Luonnoksessa 9.10.. Esseekokoelma liittyy esillä olevaan palkintonäyttelyyn.

Luonnoksessa juuri oleva näyttely Aikaan piirrettyjä viivoja täydentyy teemaa tekstein ja kuvakerronnan avulla jatkavalla esseekokoelmalla. Näyttelyn tapaan teos hahmottelee ajan kerroksia – rinnakkaisia, limittäisiä linjoja – ja kuljettaa esteettisen kokemuksen ja luonnon ymmärtämisen rajapinnoilla, tasapainotellen herkkyyden ja melankolian välimaastossa.  Näyttelykokonaisuus muodostaa installaation, jossa kävijä voi viivähtää lukemassa esseitä.

Esseekokoelmassa kirjoittajat lähestyvät yhteistä kohdettaan: Louhisaarta, 1600-luvun aatelispalatsia ja nykyistä Kansallismuseon kohdetta Varsinais-Suomessa. Louhisaari toimii inspiraationa, tutkimuskohteena ja uudelleentulkintojen lähtöpisteenä.

Kirjoituksissa hahmoitellaan kohdetta esteettiseen uppoutumisen sekä luonnon ja ihmisen välisen valtasuhteen kautta. Esseistit tarttuvat mm. Louhisaaren arkkitehtuuriin, lintumaalauksiin portaikon holveissa, puutarhaan, rantaruovikkoon ja vetäytyvään rantaviivaan. 

Teosta voi ostaa suoraan tekijältä Luonnoksesta ja sen myyntitulot lahjoitetaan puoliksi Luonnonperintösäätiölle lintujen elinpiirien suojeluun sekä Lääkärit ilman rajoja -organisaatiolle Gazan hätäapukeräykseen. 

Esseekokoelmaan ovat kirjoittaneet Helanderin lisäksi Aino Frilander, Nella Aarne, Julia Ajanko sekä Netta Böök. Teos on suomeksi Aarnen kirjoitusta lukuunottamatta.

toimittaja ja kirjailija Aino Frilander: Louhisaari: Fragmentteja

Alkukesäisestä Louhisaaren vierailusta versonut teksti pohtii ajan kerrostumia yhdessä paikassa: sekä konkreettisesti arkkitehtuurissa ja maastossa näkyvinä muutoksina että mielikuvituksen tasolla. Kuinka paljon oikeasti tiedämme ja ymmärrämme kartanolinnan historiasta? Kuinka suuri osa siitä on romanttista kuvitelmaa, jonka mielessämme sommittelemme kartanon mailta löytämistämme paloista?

kuraattori ja lintuharrastaja Nella Aarne: On leaving the world, or becoming a starling

Hélène Cixous’n ajattelua kaiuttava teksti käsittelee vapautumista hierarkkisesta ja lainkuuliaisesta maailmanjärjestyksestä, joka leimaa elämänmuotoja mielivaltaisesti arvottomiksi riesoiksi. Horisontissa siintävä rantakosteikko äänekkäine lintukonserttoineen hahmottuu vapauden, rakkauden ja halun maaperänä järje(stykse)n tuolla puolen. Lain piiristä paetaan lentäen ja liitytään uhmakkaaseen rakastavaisten parveen.

arkkitehtuurin historian tutkijatohtori Netta Böök: Harhakuvia valkeasta linnasta

Vanhat rakenteet ja pinnat kätkevät tarinoita, joiden esiin houkutteleminen vaatii aikaa. On ihmeteltävä ja erehdyttävä, ja siitä huolimatta Louhisaaren kaltaiset paikat säilyvät ikuisina arvoituksina, koska niiden edustamaa maailmaa ei enää ole. Teksti tutkii arkkitehtuuria, rakennuksia ja sitä historiallista kontekstia, jossa ne ovat syntyneet ja muuttuneet. Tähän päivään säilyneet vanhat rakennukset, kuten Louhisaaren linnan asuinpalatsi, opettavat meille, mikä on kestävää. Samalla ne paljastavat tapamme tulkita näkemäämme esitietämyksemme ja -tietämättömyytemme pohjalta. 

Saaristomerellä asuva maantieteilijä Julia Ajanko: Kuka siirsi Louhisaaren rantaviivan? 

Jos maiseman voisi pysäyttää paikalleen, jatkaisi se silti liikettään. Rantaviivamaisemaa ajasta poimittuna hetkenä ja monimuotoisena kohtaamispaikkana pohdiskeleva teksti liikuttaa Louhisaaren rantaviivaa tulkitsevan kartalta paikan moniaistiseen tiedostamiseen.

Tekijöitä läsnä julkaisutilaisuudessa Luonnoksessa torstaina 9.10. klo 16:30–18. Tervetuloa!

Lisää tapahtumia

Katso kaikki