Kaikki artikelit

Valoa synkkenevään maailmaan

Muun muassa levynkansistaan tunnettu Stefan Sagmeister lietsoo myönteisyyttä peilaamalla nykymaailmaa 200 vuoden historiaa vasten.

Huiput Creative Festivalin päävieras oli tänä vuonna Stefan Sagmeister. Suurin hänen töilleen altistunut yleisö lienee musiikinkuuntelijat. Sagmeister on suunnitellut levynkansia ja muuta grafiikkaa muun muassa Rolling Stonesille, Lou Reedille ja David Byrnelle. Sekä musiikkidiggarit että suunnittelijat tapaavat ihastella älppärien isoja kansia, mutta Sagmeister sanoo, että hänen kautensa alalla oli etenkin 1990-luvulla, jolloin cd hallitsi. ”CD oli minun välineeni. Muoto oli pieni, mutta 16-sivuiset vihkoset tarjosivat mahdollisuuksia. Niitä sai tehdä jopa suhteellisen pienille bändeille, koska silloin levyjä myytiin vielä paljon”, Sagmeister sanoo.

Stefan Sagmeister esiintyi 21.5.2024 Huiput Creative Festivalilla. Valokuva: Jaakko Jylhä / DEED Creative

Stefan Sagmeister syntyi Itävallassa vuonna 1962. Hän alkoi hakea töitä musiikkialalta vuonna 1993, kun perusti oman yhtiön New Yorkissa. Hän kiersi isot levy-yhtiöt molemmilla rannikoilla. Levymogulien ovet avautuivat, koska Sagmeisterilla oli jo vähän nimeä suunnittelijana, ja kaikki lupasivat töitä. Keltään niitä ei kuitenkaan kuulunut ensimmäisen kierroksen perusteella.

Homma pääsi vauhtiin, kun Stefan Sagmeisterin kaverin HP Zinker -bändille suunniteltu Mountains of Madness -levyn (1994) kansi sai Grammy-ehdokkuuden. Levy-yhtiöt alkoivat tarjota töitä. Eniten Sagmeister muistelee työskennelleensä Warnerille. ”Levynkannet olivat paljon kiinnostavampia kuin esimerkiksi elokuvajulisteet. Elokuva on jo itsessään visuaalinen, joten se rajoittaa. Niissä myös liikkuu paljon enemmän rahaa ja ihmisiä, joiden kanssa joutuu neuvottelemaan.”

Stefan Sagmeister teki levynkansia vain, jos pääsi keskustelemaan suoraan bändin kanssa ja jos muusikoilla ei ollut jo omaa valmista ideaa. Muusikoiden kanssa hän pyrki puhumaan musiikista eikä kuvista. ”Kyselin heiltä, miksi he tekevät tällaisen levyn, mitä haluavat sanoa musiikilla ja mistä se tulee. Halusin visualisoida musiikin. Musiikissa on tunteita, jotka eivät ole itsessään kuvallisia ja se on kiinnostavaa.”

Lou Reed soitti Sagmeisterin studion ovikelloa vuonna 1996. Ilmeni, että he olivat naapureita. Siitä alkoi pitkä suhde, jonka aikana Sagmeister suunnitteli kaiken Reedin materiaalin. Reed olisi halunnut, että Sagmeister olisi suunnitellut myös Metallican kanssa yhteistyössä tehdyn Lulun (2011) kannet, mutta siinä vaiheessa hän oli jo lopettanut levynkansien suunnittelun.

Juliste (1996) Lou Reedille on pieni klassikko.

Ensitapaaminen Rollling Stonesin kanssa on jo pieni legenda. Paikalla olivat Mick Jagger ja Charlie Watts, jotka tutkivat Sothebyn huutokauppakamarin luetteloa ja pohtivat, että yhdeksän miljoonaa Monet’n maalauksesta olisi halpa hinta. Sagmeister kysyi Jaggerin suosikkeja Stonesin levynkansista. Molemmat olivat samaa mieltä, että Exile on Main Street, Sticky Fingers ja Some Girls ovat parhaat. Watts kysyi, mitä oli Sticky Fingersin kannessa. ”Hänellä ei ollut aavistustakaan”, Sagmeister nauraa vieläkin. Vitsi on tietysti siinä, että Andy Warholin suunnittelema Sticky Fingers vetoketjuineen on maailman tunnetuimpia levynkansia. ”Muuten puhuin Jaggerin kanssa lähinnä suosikkikirjoistamme. Yleensä oli helpompi tehdä töitä pienten kuin isojen bändien kanssa.” Rolling Stonesin kanssa suunnitelmat muuttuivat nopeasti ja lopulta tuli kiire. Bridges to Babylon (1997) ei ole Sagmeisterin parhaita kansia, vaikka onkin näyttävä kansio.

Yksi pisimmistä ja antoisimmista suhteista Sagmeisterilla oli David Byrnen kanssa. Sagmeisterin suosikki omista levykansista on Byrnen ja Brian Enon Everything That Happens Will Happen Today (2008), josta hän sai Grammy-palkinnon. Se oli myös hänen viimeisiään. ”David oli hieno asiakas, Hyvä yhteistyössä. Hän asetti hankkeille rajat, mutta ei tukahduttanut vaan päästi ajoissa irti.”

Kansi David Byrnen ja Brian Enon levyyn Everything That Happens Will Happen Today (2008) on Sagmeisterin oma suosikki.

Vuosisadan vaihteessa musiikin kuuntelu alkoi siirtyä verkkoon. Levy-yhtiöt säikähtivät ja alkoivat säästää. Levynkansien suunnittelu alkoi käydä tylsemmäksi ja vaikeammaksi. ”Kannet alkoivat toistaa itseään ja taso romahti. Kävin yhä levykaupoissa, mutta kukaan ei tehnyt mitään kiinnostavaa. 2010 vinyyli alkoi tulla takaisin, mutta painokset ovat niin pieniä, ettei kenelläkään ole varaa panostaa kansiin kunnolla.”

Sagmeister oli kokeillut levynkansien suunnittelua jo nuorena Itävallassa. Hänen mielestään silloiset kannet tai bändit eivät olleet kovin hyviä. Sagmeisterin juuret ovatkin muualla. 15-vuotiaana Sagmeister meni Alphornin (alppitorvi) kirjoittajien kokoukseen, koska halusi olla mukana tekemässä nuorisoaktivistien lehteä. Muutaman jutun kirjoittamalla hän huomasi nopeasti, ettei se ollut hänen juttunsa. ”En edes tiennyt, mitä graafinen suunnittelu on, mutta kun taittaja lähti, kokeilin sitä. En ollut kovin hyvä siinäkään, mutta tykkäsin hommasta. Opin hiljalleen. Kolmas suunnittelemani numero oli jo aika hyvä ja se jopa näkyi myynnissä.” 

Vaihtoehtoista Alphornia myytiin lähinnä kaduilla ja musiikkifestivaaleilla. Lehden tekijät järjestivät myös erilaisia tapahtumia, jotka tarvitsivat julisteita ja lennäkkejä. Sagmeister sai niistä lisää hommia. Kokeneet tekijät neuvoivat. ”Etenkin yksi asia sai minut innostumaan. Työlläni oli vaikutusta, joka näkyi. Tein julisteen ja se toi 400 ihmistä paikalle. Siitä lähtien minulle on ollut selvä, että hyvän designin täytyy auttaa tarkoitustaan ja ilahduttaa. Jos onnistuu molemmissa, menee tosi hyvin.”

Sagmeister oli löytänyt alansa. Hän opiskeli graafista suunnittelua Wienin taideteollisessa yliopistossa, josta valmistui 1986. Hän jatkoi opintojaan Fulbright-stipendin turvin New Yorkissa maineikkaassa Pratt-instituutissa. Sagmeister viihtyi New Yorkissa ja on luonut uransa enimmäkseen siellä. Hän on suunnitellut kaikenlaista brändeistä pakkauksiin. Menestystä ja palkintoja tuli yhä enemmän.

Vuosina 2010–2019 Sagmeister työskenteli yhteisessä yrityksessä Jessica Walshin kanssa. Hän oli ollut työharjoittelussa Pentagramilla Huiput-festivaalin viime vuotisen päävieraan Paula Scherin alaisuudessa. 

Myös Sagmeister & Walsh menestyi hyvin, Sagmeisterin mielestä liiankin hyvin. Yhtiössä oli lopulta 25 työntekijää, kun Sagmeister sanoo viihtyvänsä parhaiten enintään viiden hengen työryhmässä. Sagmeister jätti yhtiön ja etsi uutta suuntaa. ”Halusin työskennellä kansalaisjärjestöille ja teinkin jonkin verran hyväntekeväisyystöitä. Mutta isoilla merkityksellisillä järjestöillä on isot hallitukset, joiden kanssa joutuu käymään läpi paljon paskapuhetta ja ajanhukkaa.” Kuulostaa vähän siltä, että Sagmeister olisi halunnut palata nuoruutensa Wienin vaihtoehtokulttuuriin, mutta mittakaava oli kasvanut liian suureksi.

Nykyinen suunta alkoi orastaa American Academyn residenssissä Roomassa vuonna 2019. Siellä oli taitelijoita ja tutkijoita eri aloilta. Eräällä illallisella vierustoveri sanoi, että seuraamme parhaillaan modernin demokratian loppua. ”Päätin tarkastaa väitteen. 200 vuotta sitten Yhdysvallat oli ainoa demokratia. Sata vuotta sitten niitä oli 60. Demokraattisten maiden määrä kasvoi vuoteen 2016 saakka. Nyt yli puolet ihmiskunnasta elää demokratioissa. Tämä on demokratian kulta-aikaa.”

Sagmeisterin kirja Now Is Better (2024) esittelee hänen uutta myönteiseen ajatteluun perustuvaa työtään.

Nyt maailma näyttää menevän kuralle, demokratia hupenee ja sodat lisääntyvät, mutta Sagmeister keksi katsoa asioita historiallisessa mittakaavassa. 200 vuoden perspektiivissä asiat ovatkin nyt paremmin kuin koskaan. ”Se on sopiva aikaväli. 5000 vuoden takaisesta ajasta ei tiedetä paljon mitään ja 500 vuoden takaakin aika vähän, mutta 200 vuoden päähän voidaan vertailla aika hyvin. Siinä mittakaavassa maailman asiat ovat nyt paremmin kuin koskaan.”

Stefan Sagmeister kutsuu asennettaan pitkäjänteiseksi ajatteluksi. Hän esittelee sitä maailmalla näyttelyissä, joissa sekoittaa taidetta ja infografiikkaa. Sitä työtä kokoaa hänen juuri Huiput-festivaalille ilmestynyt kirjansa Now Is Better ja samaa myönteisyyttä hän julisti luennossaan.

Tilastotietoja vastaan onkin vaikea väittää. Keskimäärin ihmiset elävät nyt terveempinä ja pitempään kuin koskaan. Nälkää nähdään vähemmän kuin ennen eikä lukutaitoisia ole ollut koskaan yhtä paljon. Sagmeister uskoo, että jopa ilmastonmuutos voitetaan. Hän huomauttaa, että otsonikato on jo saatu haltuun. Rohkaisevaksi esimerkiksi Sagmeister nostaa mummonsa. ”Ihminen on päästänyt hiiltä ilmakehään siitä lähtien, kun keksi tulen. Isoäitini hiilijalanjälki oli kaksi kertaa isompi kuin minun, koska silloin asunnot lämmitettiin hiilellä.”

Voi toki olla, että viimeaikojen kielteiset kehitykset ovat vain mutka myönteisessä matkassa eivätkä täyskäännös. Mutta Sagmeister unohtaa, että menneellä ei voi ennustaa tulevaisuutta. 200 vuoden päästä tiedämme, edistyykö edistys edelleen. Sitä odotellessa Sagmeister tarjoaa valoisuuden pilkahduksen synkeään maailmaan.

Stefan Sagmeister signeerasi Now Is Better -kirjojaan Huiput-festivaaleilla puheenvuoronsa jälkeen. Valokuva: Jaakko Jylhä / DEED Creative

Harri Römpötti

Toimittaja

Harri Römpötti on vapaa toimittaja, joka on erikoistunut sarjakuvaan, elokuvaan ja muuhun kulttuuriin.

Lisää artikkeleita

Katso kaikki