Kaikki artikelit

Aktiiviset typografiset olennot

Isi, mikä sun fontti oli kun olit pieni?

Lapsille ja nuorille opetetaan peruskoulussa kaikenlaisia elämässä selviytymistaitoja, ja niin pitääkin. Toisinaan natiaiset kyseenalaistavat oppimäärän aihepiirejä ihan perustellusti. Minunkin on vaikea selittää heille, miksi tieto siitä, missä joku venäläinen Aleksanteri tapasi jonkun tanskalaisen Marian toukokuussa vuonna 1861 tai miten vetyatomin protonien määrän muistaminen auttaa nuoria luovimaan itsensä ulos koulumaailmasta työelämään. Toki taidoista on hyötyä silloin, kun voi huutaa kotisohvalta oikean nippelitiedon ääneen, juuri ennen kuin Haluatko Miljonääriksi -ohjelman kilpailija on saanut vastausvaihtoehdot eteensä.

Typografia oli vuosikymmeniä pelkästään graafisten suunnittelijoiden työtä, jotain mille maallisen ihmisen ei tarvinnut uhrata hetkeäkään. Se oli kuin salaseura, jonka oppeja varjeltiin visusti. 2020-luvulla typografia ei kuitenkaan ole enää vain ammattilaisten työkalu, vaan kaikkien. Hukumme erilaisten sisällöntuottajien visuaaliseen sekametelisoppaan, jossa he ovat joutuneet usein ilman minkäänlaista tietotaitoa tai koulutusta tekemään graafisia valintoja. Visuaalisen ympäristömme muotoileminen onkin siis nykyään yhä enemmän maallikoiden näpeissä. Silti ammattilaiset suhtautuvat maallikoiden typografiseen viestintään usein alentuvasti. Comic Sans -kirjaintyypin käyttö Jari Aarnion oikeuskäsittelyssä nousi otsikoihin ainakin Helsingin Sanomien ja Iltalehden verkkosivuilla vuosia sitten. Samanlaista nurinaa ja jupinaa fonttivalinnoista kuulee edelleen.

Peruskoulussa suurin osa kirjoittamisen opetuksesta on edelleen ns. tekstauskirjoittamisen opettelua. Toki on tärkeää osata peruskynätaidot kauppalistan laatimiseen, mutta tuntuu, että nykyoppimäärät eivät vastaa maailmaa, jossa elämme. Usein se kauppalistakin laaditaan puhelimella. Tilanne on kuin 1700-luvulla, sulkakynäbuumin ollessa suurimmillaan, pilteille olisi opetettu kalliomaalausta. Lapset ja nuoret kasvavat yhteiskunnassa, jossa fontteja on kaikkialla ja he käyttävät niitä. He ovatkin siis aktiivisia typografisia olentoja, eivät vain tekstin lukijoita.

Typografian opettamista nuorisolle ei ole juuri harkittu. Miksi emme kokeilisi? Maalaisjärjellä ajateltuna tuskin kannattaa aloittaa typografian historiasta tai tekniikoista. Nuoret tuskin haluavat siirtyä Italian historiasta italicsien historiaan. Ehkäpä oppimäärä voisi koostua perusfonteista ja niiden käyttötarkoituksista yhteiskunnassamme – mitä fontteja on käytössä ympärillämme ja miksi? HUUTAAKO teksti vai kuiskaako se? Minusta tällaiset tunnit kuulostavat jo yläastepäivän kohokohdalta!

Ehdotan siis typografiaa edes valinnaiseksi aineeksi. Onko liian boldi idea? Opetuksessa voitaisiin antaa lasten valita itselleen perusfonttivalikoima heidän käytettäväkseen vaikka peruskoulun ajaksi. ”Mä oon käyttänyt Gothamia ja Times New Romania jo vitoselta saakka”. Näin tulevaisuuden toivot ymmärtäisivät, että sisällön lisäksi tärkeää on myös muoto. Tällainen toisi tulevaisuuden suomalaisten ja Suomen viestintätaidot uudelle tasolle. Pisteenä i:n päälle voitaisiin olla taas ykkösiä jossain maatutkimuksessa ja iloita toreilla.

Antero Jokinen on luova johtaja, joka käytti Neville Brodyn FF Bluria vuonna 1996 täysin tiedostamatta mitä teki. Teksti on syntynyt AD Simon Högblomin kanssa käytyjen keskustelujen myötä. Tekstissä on käytettä ajatuksia ja ideoita Kai Talonpojan opinnäytetyöstä Lapset ja kirjaintyypit (Metropolia 2016).

Kolumni on julkaistu Grafia-lehdessä 2/23

Antero Jokinen

https://www.anterojokinen.com

Antero on työskennellyt AD:na, luovana johtajana ja kirjoittajana yli 20 vuotta Suomessa, Hollannissa ja Yhdysvalloissa. 2008 hän oli mukana perustamassa markkinointi- ja designtoimistoa nimeltä 358. Vuodet 2013–2019 Antero toimi Grafian hallituksen puheenjohtajana.

Lisää artikkeleita

Katso kaikki