Kaikki ajankohtaiset

Vuoden Huiput 2024 -kilpailun tuomaristo ja ilme julkistettu

Luova johtaja Eka Ruola ohjaa 65-henkisen suunnittelijoista koostuvan Vuoden Huiput 2024 -tuomariston työskentelyä. Jokeri-sarjan teema on tällä kertaa B2B. Kilpailun ilmeen suunnittelee brändi- ja viestintätoimisto United Imaginations. Vuoden Huiput 2024 -kilpailun sisäänjättö alkaa 2.1.2025.

Vuodesta 1980 asti järjestetyn, suunnittelijoiden itsensä perustaman Vuoden Huiput -kilpailun tarkoituksena on nostaa esiin parasta suomalaista luovaa suunnittelua. Luovan alan kärkeä edustava, vuosittain vaihtuva tuomaristo pitää sisällään 65 suunnittelijaa ja ylituomarin, joka on tällä kertaa luova johtaja Eka Ruola. Tuomariston valitsee Grafian hallitus.  

Eka Ruola on yksi Suomen tunnetuimmista ja palkituimmista luovista johtajista, brändistrategeista ja markkinoinnin asiantuntijoista. Hän toimii Nitro Groupin vastaavana luovana johtajana ja on saanut tunnustusta muun muassa Vuoden Huiput Platinahuippu -palkinnolla vuonna 2022. Vuonna 2024 Ruola kohotettiin arvostettuun Golden Drumin Hall of Fameen.

“Olemme eläneet synkkiä aikoja jo varsin pitkään. Nyt kuitenkin valonkajo näkyy. Vuoden Huippujen taitavasti kuratoitu kattaus maamme kunnianhimoisimmasta luovuudesta on omiaan kirkastamaan tätä valoa entisestään. Odotan eniten sitä, miten kilpailu osoittaa, että ei ole yhtään ongelmaa, jota emme voisi luovuudella ratkaista”, Eka Ruola sanoo.

Ylituomarin valitseman Jokeri-sarjan teema on tällä kertaa B2B, yritysmarkkinointi. Sarjan tavoitteena on osoittaa miten luovuuden merkitys B2B-suunnittelussa on vahvistunut. Samalla sarja tarjoaa paikan, jossa työt, jotka eivät välttämättä löydä paikkaansa perinteisissä kategorioissa, voidaan arvioida ja nostaa kunniaan. Sarjaan voi lähettää B2B-markkinointiviestintää tai brändinäkyvyyttä eri osa-alueilta vuosikertomuksista markkinointikampanjoihin ja muihin luoviin toteutuksiin. 

Vuoden Huiput -tapahtuman ilmeen on suunnitellut brändi- ja viestintätoimisto United Imaginations. “Luova työ rakentuu sisältäpäin ja kiteytyy muotoonsa. Oivaltaaksemme muodon koko upeuden, on meidän nähtävä työn ytimeen. Huipun tunnistaminen vaatii siksi hieman läpivalaisua. Vuoden Huiput -kilpailun ilme ammentaa tänä vuonna luovan toteutuksen sisältä paljastuvista ideoista ja ajattelusta, jotka tukevat muotoilua ja parhaassa tapauksessa nostavat sen uudelle tasolle”, suunnittelijat avaavat kilpailun ilmesuunnittelua.

Vuoden Huiput -kilpailusivusto on avattu osoitteessa vuodenhuiput.fi, mutta varsinainen kilpailutöiden sisäänjättöaika on 2.–17.1.2025. Sivuilta löytyvät kilpailun koko tuomaristo ja sarjat.

Tutustu kilpailun tuomaristoon ja kilpailusivuihin: vuodenhuiput.fi

Vuoden Huiput 2024 -kilpailu käynnistyy 2.1.2025 ja töiden sisäänjättö päättyy 17.1. klo 23.59. Kilpailun tuomarointi tapahtuu 8.–9.2.2025. Voittajia juhlitaan gaalassa 10.4.2025.