Grafian syyskokouksessa valittiin uudet hallituksen jäsenet ja puheenjohtaja. Marina Veziko astuu Anssi Kähärän tilalle vuodenvaihteessa. Kähärä siirtyy puolestaan alan kansainvälisen kattojärjestö IcoD:n hallituksen jäseneksi. Visuaalisen viestinnän suunnittelijoiden järjestö Grafian syyskokouksessa 30.10.2024 ravintola Southparkissa valittiin hallitukseen kolme uutta jäsentä: AD ja graafinen suunnittelija Chris Bolton, vastaava luova johtaja Mikko Hakkarainen sekä Marina Veziko. Syyskokous valitsi AD:na ja graafisena suunnittelijana toimivan Marina Vezikon hallituksen puheenjohtajaksi seuraamaan tehtävää kuusi vuotta hoitanutta Anssi Kähärää. Uuden hallituksen toimikausi alkaa vuoden 2025 alussa. “Grafian tavoitteena on korostaa visuaalisen viestinnän suunnittelun merkitystä yhteiskunnalle ja kilpailukyvylle, sekä tukea suunnittelijoita muuttuvassa maailmassa. Erityisesti talouden haasteet ovat lisänneet paineita alalla, mutta myös korostaneet tarvetta tuoda esiin kotimaisen osaamisen kansainvälisestikin korkeaa tasoa ja omaleimaisuutta. Yhteisömme tukeminen ja suomalaisten tekijöiden laadun esille tuominen ovat keskeisiä tavoitteita. Toiveenani on vahvistaa suomalaisen visuaalisen viestinnän näkyvyyttä globaalissa toimintaympäristössä”, Marina Veziko kertoo tavoitteistaan puheenjohtajana.Marina Veziko on brändäykseen erikoistunut AD ja graafinen suunnittelija, joka valittiin Vuoden Graafikoksi vuonna 2021. Hän on työskennellyt laaja-alaisesti kotimaisille ja kansainvälisille asiakkaille, niin kaupallisten kuin kulttuurialan projektien parissa. Vezikon moneen otteeseen palkittuja töitä on ollut laajalti esillä useissa ulkomaisissa alan medioissa. Oman suunnittelustudionsa pyörittämisen lisäksi hän on toinen vähemmistöihin keskittyvän FEW Magazinen perustajista, sekä toiminut luennoitsijana suunnittelukouluissa.Grafian väistyvä puheenjohtaja Anssi Kähärä aloitti visuaalisen viestinnän suunnittelun maailmanjärjestö IcoD:n (ent. Icograda) hallituksessa. Grafia oli yksi IcoD:n perustajista vuonna 1963. IcoD on yli sadan visuaalisen viestinnän suunnittelun alan järjestön kansainvälinen kattojärjestö. IcoD on maailmanlaajuisen muotoiluyhteisön yhteinen ääni ja se edistää vuoropuhelua muotoilun roolista yhteiskunnassa, kulttuurissa ja taloudessa. Järjestö pyrkii parantamaan muotoilijoiden työolosuhteita, vahvistamaan alan etiikkaa sekä edistämään yhteiskunnallisesti kestävää muotoilua. “IcoD on merkittävä näköala- ja vaikutuspaikka visuaalisen viestinnän muotoilun kansainvälisellä kentällä”, Anssi Kähärä toteaa.Valokuva: Sofia Okkonen