Vuoden Huiput -kilpailun pääpalkinnon eli Grand Prix’n sai HEI Schools -konsepti. Ylituomari Samu-Jussi Koski valitsi parhaaksi ”koulujen Ikean”, joka voitti myös Kultahuippu-palkinnot kahdessa sarjassa. Yhteiskunnallisesti merkittävät, rohkeat ja luovat markkinointi- ja designteot nousivat jälleen Vuoden Huiput -kilpailun parhaimmistoon. Palkituissa oli kattava joukko suuria ja pieniä toimistoja. Eniten huippuja toimistoista kahmi TBWA. Ylituomarina toiminut Samu-Jussi Koski kannusti kilpailun parhaimmistoa etsittäessä kiinnittämään huomiota vilpittömyyteen ja aitoon omaan sanomaan: ”Tämän kilpailun parhaissa töissä näkyy juuri tämä vilpittömyys. Joissain sarjoissa voittajaksi nousivat nimenomaan vahvasti arvopohjaiset teot tai viestit. Toisissa vaikutuksen teki simppeli, oikea oma ääni. Yhteistä parhaille oli: ne osuivat sydämeen, oikeasti.” Parasta suomalaista luovaa suunnittelua palkitsevan kilpailun voittajia juhlittiin loppuunmyydyssä, yli 600-hengen gaalassa Tapahtumakeskus Telakalla 19.4.2018. Kultahuipun pokkasi yhteensä 15 kilpailutyötä ja Hopeahuipulla palkittiin 42 työtä. Grand Prix HEI Schools ”Kaikkien sarjojen voittajista HEI Schools nousi esiin paitsi raikkautensa ja harkitun, ammattimaisen kokonaisuutensa vuoksi myös siksi, että tuotteen takana on oikeasti viisas ja innovatiivinen idea. ”Koulujen Ikea”, palvelumuotoilukonseptin rakentaminen suomalaisen varhaiskasvatusosaamisen ja -tutkimuksen päälle, on hieno ajatus jo itsessään, mutta erityisen ilahduttavan konseptista tekee sen loppuun asti viety palvelumuotoilu ja oma ääni”, toteaa kilpailun pääpalkinnon valinnut ylituomari Samu-Jussi Koski. HEI Schools on suomalaiseen varhaiskasvatussuunnitelmaan perustuva tuote- ja palvelukonsepti. Tavoitteena on tuoda laadukas varhaiskasvatus niin monen lapsen saataville maailmassa kuin mahdollista. Platinahuippu Rane Tiukkanen Platinahuippu on elämäntyöpalkinto alan vaikuttajalle. Tällä kertaa palkinto myönnettiin arvostetulle mainoselokuvien ohjaajalle Rauno ”Rane” Tiukkaselle. ”Rane on ollut mukana tekemässä Veikkauksen, Sammon ja DNA:n mainontaa niiden kulta-aikoina. Hän on ollut mukana luomassa ilmiöitä, kuten ’kaamea kapula’, ’elämä on’ sekä ’mokkula’. Mokkula saattaa jopa olla hänen keksimänsä sana”, kertoo kollega Erkko Mannila. Vuoden Asiakashuippu Reijo Karhinen Vuoden Asiakashuippu on palkinto hyvälle markkinoinnin ja muotoilun ostajalle. Reijo Karhinen on johtajana nähnyt hyvän asiakaskokemuksen ja palvelumuotoilun tärkeyden. ”OP:n pääjohtajana Karhinen on tehnyt rohkeita valintoja ja ymmärtänyt luovien alojen roolin niiden käytäntöön viemisessä. Muotoilun täysimääräinen hyödyntäminen vaatii sen, että johto ymmärtää sen arvon ja mitä sillä voidaan saada aikaan”, sanoo Juha Kronqvist Hellonilta. Vuoden junior Oscar Böckerman Vuoden junior -palkinto myönnetään lupaavalle nuorelle suunnittelijalle. Tällä kertaa palkinnon sai 24-vuotias motion designer Oscar Böckerman mainostoimisto 358:sta. Kun Vuoden junior on tehnyt päivätyönsä, hän aloittaa uuden oppimisen, testauksen, virheiden tekemisen ja leikin. ”Samalla keinoilla syntyivät Oscun omat animaatiot Instagramiin. Animaatiot, jotka lopulta päätyivät yhdysvaltalaisen muotijulkkiksen Kylie Jennerin silmien eteen, ja johtivat siihen, että 358 teki seuraavaksi projektia länsirannikolle”, kertovat 358:n perustajat Verneri Leimu ja Antero Jokinen. Vuoden Huiput -näyttely Habitaressa Vuoden Huiput 2017 -kilpailussa palkitut työt ovat esillä näyttelyssä, joka on nähtävillä Habitaressa 12.–16.9.2018 Helsingin Messukeskuksessa. Vuoden Huiput -näyttely on ensikertaa esillä Habitare-tapahtuman yhteydessä. Vuoden Huiput -vuosikirja Gaalan yhteydessä julkaistiin myös Vuoden Huiput 2017 -vuosikirja. Kirjaan valikoitui kaikkiaan 118 työtä eli noin 15 % kilpailuun lähetetyistä lähes 800 työstä. Kirjan graafisesta suunnittelusta ja koko Vuoden Huiput -tapahtuman ilmeestä vastaa suunnittelutoimisto Aivan. Kilpailun palkitut työt ovat nähtävissä osoitteessa: vuodenhuiput.fi.