Kaikki ajankohtaiset

Grafian kesän 2023 apurahahaun tulokset

Grafia jakoi 131 000 euroa Kopiosto-korvauksia visuaalisen viestinnän suunnittelun hankkeisiin.

Elokuun lopussa päättyneeseen Grafian apurahahakuun tuli 137 hakemusta ja haettu apurahasumma oli noin 624 000 euroa. Apurahaa oli mahdollista hakea sekä hankkeen kuluihin, että omaan työskentelyyn.

Apurahoja jaettiin nyt 42 kohteelle, yhteensä 131 350 euroa. Apurahat maksetaan Kopioston kopiointikorvauksista. Apurahatoimikuntaan kuuluivat Luka Appelberg, Sanna Mander, Fanni Perälä, Eija Vierimaa ja Sami Viljanto.

Apurahapäätöksiä tehdessään toimikunta painotti yhteisöllisyyttä ja sitä, että hankkeella on yksilöä laajempi vaikutus. Apurahaa myönnettiin ajankohtaisiin ja yhteiskunnallisiin aiheisiin tarttuviin hankkeisiin. Myös visuaalisen viestinnän alaa tutkivia tai dokumentoivia hankkeita tuettiin. Apurahaa ei myönnetty vapaaseen taiteelliseen työskentelyä ilman yhteyttä visuaalisen viestinnän tai kulttuurin edistämiseen.

Toimikunta totesi, että moni hyvä hakemus jäi lopulta harmistuksen saattelemana Ei tällä kertaa -pinoon, kun rahaa oli jaossa rajallisesti ja hakemuksia paljon. Hakijasta riippumatta helpoin keino omien mahdollisuuksien parantamiseksi on hakemuksen selkeys. Jos kyseessä on esimerkiksi kuluapuraha, pyytämällä tarvittavat tarjoukset etukäteen, parantaa huomattavasti hakemuksen budjetin uskottavuutta. Hyvässä hakemuksessa on myös kaikki hakuilmoituksessa edellytetyt liitteet.

Apurahaa voi saada korkeintaan joka toinen vuosi. Grafialta apurahan vuonna 2022 tai keväällä 2023 saaneille ei myönnetty apurahaa tässä haussa.

Myönnetyt apurahat:

Aatola, Tuomas: Työskentelyapurahahakemus historiateoksen ulkoasun suunnitteluun, materiaalien läpikäyntiin ja taittotyöhön, (työskentelyyn) 4400 €

Björklund, Maria: Katutaideteoksen suunnittelu ja toteutus Purkutaiteen Ihmemaa X -näyttelyyn (työskentelyyn) 2200 €

Bruun, Erik: Erik Bruun -teosluettelo (kustannuksiin) 2500 €

Esko, Iina: Khaos Publishing -kulttuurikustantamon verkkosivujen graafisen ilmeen kehittäminen ja teosten digitaalisen saavutettavuuden vahvistaminen (kustannuksiin) 4000 €

Garcia, Cosavalente: Trilce #heretostay Impact on the lives of immigrants in Finland due to the new immigration proposal (työskentelyyn) 4400 €

Grönlund, Nina: Erittäin hyviä ystäviä -julkaisu (kustannuksiin) 5000 €

Haikala, Katriina: Social Portrait – Women Only -taiteilijakirja (kustannuksiin) 4000 €

Halonen, Tytti: FEW magazine 2. (kustannuksiin) 6000 €

Hantula, Hanna: Tulvan verkkosivujen uudistaminen (kustannuksiin) 4000 €

Jokelainen, Jenna: Suomen suurperhosia -kuvatietokirja akvarellikuvituksilla (kustannuksiin) 700 €

Joulin, Noa: Kollektiivi – Visual communication design open and free to all (kustannuksiin) 5000 €

Karsikas, Ilja: Lastenkuvakirja erosta ja musiikin voimasta (työskentelyyn) 4400 €

Koivusalo, Juha: Sointi Jazz Orchestran 10-vuotisjuhlavuosikonsertin taustavideo (työskentelyyn) 2200 €

Kosonen, Inka: Löytöretki – sukellus Itämeren syvyyksiin (työnimi) -teoksen sisällön suunnitteluun ja käyttöliittymän, infografiikoiden sekä viivapiirrosten toteutukseen (työskentelyyn) 2200 €

Laukkanen, Oula Jukka: Se onnea on (työskentelyyn) 2200 €

Leino, Unni: Tutkielma tyttöydestä -videoteokseen (työskentelyyn) 2200 €

Leppäkoski, Matilda: Tutkielma tyttöydestä -videoteos (työskentelyyn) 2200 €

Leskinen, Maria: Tieteellisen kuvittamisen verkkokurssin teko (työskentelyyn) 2200 €

Liede, Juha: Painted Letters – Sign Painting -näyttely (kustannuksiin) 550 €

Lindholm, Linnea: Väitöskirjan teko (työskentelyyn) 6600 €

Lipponen, Sanna: EDITin 10-vuotisjuhlavuoden kunniaksi julkaistava essee- ja kuvapohjainen tietoteos, painokulut (kustannuksiin) 4000 €

Mannila, Taika: Kuvitussarjan ja taidejulkaisun toteutukseen (työskentelyyn) 2200 €

McPartlan, Mary: Salarakas – zine funding (työskentelyyn) 2200 €

Mielonen, Nalle: Vaarallinen sukupuoli – Suojelupyhimyksiä sukupuolivähemmistöille -julistesarja (työskentelyyn) 2200 €

Miettilä, Juuli: Lahjasolulapsille ja -perheille suunnattu lasten kuvakirja (työskentelyyn) 4400 €

Multanen, Sara: Tutkimusartikkeli julkisen taiteen kokemisen ja määrittelyn monitahoisuudesta (työskentelyyn) 2200 €

Mäkelä, Anna: 3D-ympäristön suunnittelu ja VJ-esitys pelimoottori Unreal Enginen avulla (työskentelyyn) 2200 €

Mäkipää Minna: Näyttelyn kuluihin (kustannuksiin) 1500 €

Nishida, Hikari: Tokio Art book -kirjamessuille osallistumiseen ja näyttely-yhteistyön aloittamiseen Misa Asanuman kanssa Japanissa (kustannuksiin) 2000 €

Pavlov, Sergei: Apuraha valokuvataide -julkaisuun (kustannuksiin) 3000 €

Poutiainen, Miikka: Pojat! Tätä ei sitten kuvata! -tieto-/kuvakirja (työskentelyyn) 4400 €

Rantanen, Lasse: Kriittisiä lehtikuvituksia -näyttely (kustannuksiin) 4000 €

Rasheed, Muniba: Deconstructing the typography of Subcontinental markets and restaurants in Helsinki (kustannuksiin                  ) 1500 €

Reijonen, Tiia: Koivuniemen herran kartanossa -sarjakuvateos (työskentelyyn) 4400 €

Reponen, Anja: Look at Me (kustannuksiin ) 3000 €

Räsänen, Väinä: Ympäristöahdistusta ja metsänhoitoalaa kriittisesti käsittelevän sarjakuvaromaanin tutkimustyö (työskentelyyn) 2200 €

Saari, Anu: Unelmia Daydreams -julkaisu (työskentelyyn) 2200 €

Tanskanen, Riina: Tympeät tytöt – Luokkakipuja -sarjakuvateoksen näyttelyn teosten kehystys (kustannuksiin) 3000 €

Tikkanen, Susanna: Tutkielma tyttöydestä -videoteos (työskentelyyn) 2200 €

Toivonen, Pekka: R, G, B — valon kolme (4) ulottuvuutta (työskentelyyn) 2200 €

Virtanen, Petra: Yhdeksäs taide – graafisen ilmeen suunnittelu nykysarjakuvan näyttelyiden ja katalogien kokonaisuudelle (kustannuksiin) 4000 €

Westin, Miila:Sarjakuvaromaanin viimeistely ja markkinointimateriaalit (työskentelyyn) 4400 €