Kaikki ajankohtaiset

Grafian jäsenet kokevat tekoälyn myös mahdollisuutena

Perinteisesti yrittäjävaltaisessa jäsenistössä palkansaajien määrä kasvoi selvästi Grafian alkuvuonna 2023 tekemän toimialatutkimuksen mukaan.  

Visuaalisen viestinnän suunnittelijoiden järjestö Grafian toimialatutkimukseen on koottu alkuvuodesta 2023 tehdyn toimialakyselyn keskeiset tulokset. Tutkimukseen vastasi 202 Grafian jäsentä, vastausprosentin ollessa 19. Järjestöön kuuluu yli 1200 jäsentä. Toimialan perustietojen lisäksi kyselyllä selvitettiin niin pandemian jättämiä vaikutuksia, kuin talouden laskusuhdanteen tuomia muutoksia suunnittelijoiden työtilanteeseen ja ansiotasoon. Näiden kaikkia koskettavien muutosten lisäksi tekoäly ja sen hyödyntäminen suunnittelutyössä otti isoja harppauksia eteenpäin. 

Grafialaisista selvästi yli puolet (58,4 %) sanoo koronapandemian muuttaneen pysyvästi omia työskentelytapoja. Etätyön koetaan tuoneen kaivattua vapautta ja myös tehokkuutta, mutta toisaalta se on saattanut myös häivyttää työn ja vapaan rajaa. Tekoäly tekee tuloaan, mutta vasta kolmannes vastaajista on hyödyntänyt sitä työssään. Tekoäly koetaan grafialaisten keskuudessa sekä uhkana että mahdollisuutena, ehkä kuitenkin enemmän mahdollisuutena. Tekoälyn pelätään korvaavan ihmisiä tekijöinä, mutta useampi uskoo sen toimivan apuvälineenä ammattilaisen työssä, jolloin sitä voi hyödyntää esimerkiksi joissakin yksitoikkoisemmissa työvaiheissa. 

Grafialaisten palkansaajien määrän kasvoi tuntuvasti. Heitä oli nyt vajaat 46 prosenttia vastaajista, kun edellisessä kyselyssä heidän osuutensa oli reilut 37 prosenttia. Yksityiselle sektorille palkansaajista oli työllistynyt 71 prosenttia. Tyypillisin grafialaisen palkansaajan työpaikka löytyy mainonta- ja markkinointialalta, joka työllisti noin 27 prosenttia vastaajista. Toiseksi eniten (lähes 20 %) visuaalisen viestinnän suunnittelijoita työllistyy eri alojen in-house suunnittelijoina. Toimialoista kustannus- ja media-ala on menettänyt merkitystään grafialaisia työllistävänä alana.  

Valtaosa Grafian jäsenistä työskentelee yritysilmeiden ja visuaalisten identiteettien parissa, mutta työnkuvissa on paljon vaihtelua. Työtä tehdään yhtä lailla digitaalisen suunnittelun ja kuvituksen kuin konseptisuunnittelun parissa.

Tutkimukseen

Lisää ajankohtaisia

Katso kaikki