Kaikki ajankohtaiset

Video-opas: Vuoden Graafikko 2024 -näyttely tekijöidensä kertomana

Juuso Koposen ja Jonatan Hildénin luomat visualisoinnit, infografiikat ja tekstit hahmottavat ympäristökatastrofin nykytilaan Suomessa. Vuoden Graafikko 2024 -palkinnonsaajien näyttely Kato – Förlust – Loss on esillä Luonnoksessa vielä sunnuntaihin 6. lokakuuta asti.

Alla olevista videoista voi tutustua näyttelyn yksityiskohtiin tekijöidensä kertomana.

Hömötiaiset tarvitsevat lisää vanhoja metsiä, joissa on runsaasti lahopuuta.











Millä perusteella uusia suojelualueita kannattaa valita?  











Viimeksi kun ilmakehän hiilidioksidipitoisuus oli yhtä korkea kuin tänäpäivänä, ilmaston lämpötila nousi 2–3°C nykyistä lämpimämmäksi ja merenpinta oli vähintään 11 m korkeammalla.












Osa muutoksista on peruuttamattomia, mutta voimme yhä vaikuttaa merkittävästi kriisin etenemiseen. Ilmastolain vuoden 2035 hiilineutraalisuustavoite on saavutettavissa, mutta se vaatii suuria muutoksia yhteiskunnan ja elämän eri osa-alueilla.












Videotuotanto

Video: Lasse Poser, Henri Salonen
Animointi: Miro Johansson
Graafinen suunnittelu ja tiedon visualisointi: Jonatan Hildén ja Juuso Koponen
Lintukuvitukset: Mikko Airikka

Lue lisää Luonnoksen näyttelystä täällä!

Luonnos – Grafian luova tila
Uudenmaankatu 13, Helsinki.
ke–pe 12–17, la–su 12–16, vapaa pääsy!
@luonnostila

Lisää ajankohtaisia

Katso kaikki