Kirjaimia kaikille

Kirjainmuotoilijat Daniel Coull ja Eino Korkala haluavat, että kaikilla olisi mahdollisuus oman kielensä ja siten niin henkilökohtaisen kuin kansallisen identiteetin tallentamiseen.

Muutama vuosi sitten Linotype julkaisi jälleen laajennuksen yhdelle maailman suosituimmista ja tunnetuimmista kirjaintyypeistä. Laajennus sai nimekseen Neue Helvetica World. Neue Haas Groteskina alkujaan vuonna 1957 julkaistu, sveitsiläisten Max Miedingerin ja Eduard Hoffmannin suunnittelema Helvetica sai nyt kasvatetun merkistön kattaakseen maailman kielet alkuperäistä laajemmin, kuten nimen annettiinkin ymmärtää. Helvetica Worldia markkinoiniin globaalien markkinoiden työvälineenä: kirjaintyyppinä, joka kielitukensa ansiosta mahdollistaisi maailmanlaajuisten brändien maailmanlaajuisesti pitävän, yhtenäisen ilmeen. Kaikilla mantereilla ja kaikilla kielialueilla.

Helvetica World ei kuitenkaan sisältänyt edes Etelä-Afrikan kaikkia virallisia kieliä. Kielivalikoimaa luvattiin enemmän kuin yhdessäkään aikaisemmassa fontissa, mutta vain kevyt tarkastelu paljasti, mihin rajat piirretään ja kenelle maailman ajatellaan kuuluvan. Tikunnokassa ei tietenkään ole yksin Linotype, vaan laajemmin poissulkeva yhteiskuntamme. ”Globalisoituneessa, digitalisoituneessa ja näyttölaitteisiin pohjautuvassa maailmassamme tilanne ei ole parantunut lainkaan, vaikka nykyinen tekninen kehitys voisi mahdollistaa paremman kielellisen yhdenvertaisuuden”, sanoo kirjainmuotoilija Eino Korkala. Yhdessä kollegansa Daniel Coullin kanssa he haluavat ymmärtää, miksi näin on – ja mitä asialle voisi tehdä.

Kun kirjapainoteollisuus tuotiin Afrikkaan, materiaalia tuotettiin vain siirtomaaisäntien kielillä.

Kolonialismin jäänteitä

Afrikka on tuhansien kielten, kulttuurien ja mikrokulttuurien manner, jossa alkuperäiskielten asema on siirtomaahistorian vuoksi yhä ahdas. Kun kirjapaino rantautui Afrikan maanosaan, kaikki kirjallinen materiaali tuotettiin vain siirtomaaisäntien kielillä. ”Alkuperäisten kielten asema yliajettiin diktatoidusti ja useimmissa valtioissa on edelleen median, koulutuksen ja tutkimuksen käytössä silloisen siirtomaaisännän kieli, eli käytännössä englanti tai ranska”, Korkala kertoo. Siinä missä kirjapainojen metallisia kirjakkeita ei ollut helppoa valmistaa eri kielille, nykyisellään maailma on teknologisen kehityksen ansiosta ketterämpi ja laajojen kielitukien tarjoaminen olisi verrattain vaivatonta. Tietoa ei kuitenkaan tunnu olevan. ”Kirjainsuunnittelijoilla ei itsellään ole tietoa, mitä merkkejä ja tarkkeita pitäisi piirtää ja lisätä fontteihin, jotta olisi mahdollista saavuttaa edes kohtuullinen kielellinen kattavuus”, Korkala tarkentaa.

Afrikan digitalisoituminen etenee nopeasti ja maanosa on globaalien teknologiayritysten intresseissä, sillä kasvun odote on korkea. Tästäkään huolimatta alkuperäiskielten asema ei ole parantunut, eikä fonttien kielituki laajentunut siirtomaakielten ulkopuolelle. Näyttää siltä, kuin koko manner olisi länsimaisten ohjelmistosuunnittelijoiden ja fonttijulkaisijoiden perspektiivistä katvealue, joka typistetään yhä kolonialismin aikaisiin ahtaisiin, yksinkertaistaviin raameihin – siinä missä maanosa on kielellisessä ja kulttuurisessa rikkaudessaan verraton. Daniel Coull on Etelä-Afrikasta kotoisin ja näkee kokonaisuuden monet puolet. ”Afrikka on suurten eroavaisuuksien maanosa. Varallisuuden ja kehityksen rinnalla on samanaikaisesti köyhyyttä ja puutetta perusresursseista”, Coull kertoo. Hän toteaa, että maanosa tunnutaan yhä monin tavoin poissuljettavan muusta maailmasta.

Miljoonat ihmiset käyttävät Tshivendaa ensimmäisenä kielenään, mutta silti nämä merkit puuttuvat useimmista digitaalisista fonttijulkaisuista.

Avoin, alati kehittyvä

Kaksi vuotta sitten käynnistyneessä projektissaan Korkalan ja Coullin on tarkoituksena julkaista suositus puuttuvasta merkistöstandardista sekä tarjota ohjeet muille kirjainmuotoilijoilijoille näiden merkkien piirtämiseksi. Kun ovi on avattu, tarina toivottavasti jatkuu. ”Teemme alustasta avoimen ja julkisen kommentoitavaksi ja toivomme, että vähitellen saamme kokonaisuuteen täydennyksiä, parannuksia ja korjauksia”, Korkala toteaa. Projektin ensimmäisen vaiheen on määrä valmistua vuoden 2024 aikana. Kenties alusta voisi laajentua entisestään, kielten typografinen köyhdyttäminen kun ei koske vain tutkimusalueeksi valittua mannerta. ”Ongelma ei koske ainoastaan Afrikan maanosaa, vaan lukuisia kirjoitussysteemejä, kieliä ja ihmisiä, jotka eivät istu länsimaiseen kehikkoon ja ovat siksi syrjäytettyjä”, Coull muistuttaa.

Ongelman kartoittamiseksi ja laajuuden selvittämiseksi työpari on haastatellut niitä, joita ongelma käytännön elämässä koskee. Skaala on ymmärrettävästi laaja: siinä liikutaan alkuperäiskielillä lastenkirjoja julkaisevista kustantamoista aina yksityishenkilöihin, jotka käyttävät pikaviestimiä ystävien ja perheen kanssa kommunikointiin, mutta ovat merkistön puutteesta pakotettuja viestimään itselleen vaillinaisella kielellä. ”Ilman kielten typografista representaatiota kasvaa riski niiden peruuttamattomalle kuihtumiselle”, Coull kiteyttää. Siinä missä globaalien yritysten brändi-ilmeiden yhtenäisyyden voimme helposti ajatella toisarvoisena, kieli itsessään on meille arvokasta niin henkilökohtaisesti kuin laajemminkin. Kieli nivoutuu yhteen identiteetin kanssa. ”Kieli mahdollistaa meille yhteyden johonkin kiinteään tässä maailmassa”, Korkala tiivistää, ”todellisuuden kokemiseen ja sen merkityksellisyyteen kuuluu se, että tunnemme kuuluvamme johonkin ja kieli on työväline siihen”. Typografisin keinoin kieli voi säilyä meistä seuraaville.

Typografia osana kulttuuria

Tätä nykyä Montréalissa vaikuttavan Daniel Coullin ja Helsingistä käsin työskentelevän Eino Korkalan ensimmäinen yhteinen projekti oli muutama vuosi sitten Helsingin Sanomille suunniteltu Climate Crisis -fontti, joka portaattomalla paksuuden varioinnillaan visualisoi napajäätiköiden sulamista. Jo silloin oli selvää, että molemmat suunnittelijat löysivät merkitystä pintaa syvemmältä, tutkimuksesta ja typografian kulttuurista. ”Minusta typografia ja typografiset tyylit eivät voi olla olemassa ilman niitä ympäröivää kulttuurista kontekstia”, Korkala sanoo.

Nyttemmin vakiintunut työpari Coull ja Korkala ovat perustaneet yhteistyölleen alustan Public Letters. ”Sen sijaan, että möisimme fontteja, Public Letters pyrkii keskittymään projekteihin, jotka toivottavasti synnyttävät ihmisille jotakin arvokasta ja merkityksellistä. Olisi hienoa, jos Public Letters voisi palvella alustana muillekin suunnittelijoille, jotka jakavat samanlaisia ajatuksia sosiaalisesta suunnittelusta”, Coull kertoo. ”Toivomme, että voimme omalta osaltamme ohjata ajattelemaan kirjaimia niiden laajemmassa kulttuurisessa merkityksessä: henkilökohtaisen ja kansallisen identiteetin luojana ja niiden ilmaisun välineenä”, Korkala taustoittaa. ”Ei kirjaimia pitäisi ajatella suunnittelijoidensa takia – ne ovat yhteistä omaisuuttamme”.