Yhdessä

Grafian mentorointiohjelman yhdistämät Päivi Helander ja Katja Merisalo löysivät mentorointiohjelmassa sielunkumppanin ja ammatillisen tuen. Mentoroinnissa jaetaan ja kasvetaan yhdessä.

Katja:  

”Visuaalisuus ja kuvallinen ilmaisu on ollut läsnä elämässäni aina. Hain opiskelemaan graafista suunnittelua 2011 ja valmistuin Metropoliasta vuonna 2015. Ennen graafikon opintoja ehdin kokeilla myös sisustusalaa, mutta se ei tuntunut omalta jutulta. Tein töitä freelancerina opintojen ohella ja valmistumisen jälkeen jatkoin itseni työllistämistä kohdalle sattuneiden sopivien asiakasprojektien parissa. Yhteiset projektit kollega Maiju Kolisojan kanssa johtivat Days Agencyn syntymiseen vuonna 2016. Olen lähtöisin yrittäjäperheestä, ja olin kyllä haaveillut yrittäjyydestä, mutta ajatuksissani en näin suoraviivaista polkua pitkin. Nyt suurin osa työurastani on siis vähän puolivahingossa vierähtänyt itseäni työllistäen. 

Syksyllä 2019 tajusin olevani todella uupunut. Kun koronavuonna 2020 aloin toipua, ymmärsin, että osasyy uupumiselle oli liian suuren työmäärän lisäksi kokemus siitä, että en ollut kehittynyt ammatillisesti tarpeeksi eikä urani ollut edennyt toivomaani suuntaan. Suoraan sanottuna olin aika hukassa. Kaipasin jonkun ulkopuolisen kanssa keskustelua siitä, miten saisin potkua uralleni ja pääsisin eteenpäin. Vaikka olen nauttinut yrittäjänä toimimisesta, olen samalla luopunut isompien toimistojen eduista, kuten työyhteisön tarjoamasta tuesta. En ole päässyt oppimaan kokeneemmilta tai kysymään AD:n neuvoa, vaan kaikki on pitänyt opetella itse. Olin pyöritellyt ajatusta mentorin etsimisestä pitkin koronavuotta, joten Grafian mentorointiohjelma tuli elämäntilanteeni kannalta täydelliseen paikkaan. 

Kateuden ja kyräilyn sanotaan toisinaan leimaavan luovaa alaa: kollegat eivät vahingossakaan jaa mitään, mistä voisi olla jollekin toiselle hyötyä. On ilo huomata kerta toisensa jälkeen, että totuus ei voisi olla kauempana, ja mentorointi oli tästä jälleen yksi hieno osoitus. Päivin kanssa keskustelu oli heti antoisaa ja luontevaa – ilmapiiri oli luottavainen, positiivinen ja rento. Huomasimme pian jakavamme samanlaisen arvomaailman ja fiilistelimme yhdessä esimerkiksi tuntureita ja suomalaista luontoa ylipäätään. Päivi ymmärsi myös hyvin haasteitani: olen tosi introvertti, ja halunnut tähän saakka piiloutua yrityksen taakse. Kuitenkin se, että onnistun löytämään juuri ne asiakkaat, joiden kanssa haluan työskennellä, vaatii jonkin verran heittäytymistä henkilönä. Henkilöbrändäys kuulostaa jo sananakin vähän luotaantyöntävältä, mutta olen nyt alkanut sisäistää, että asiat voi tehdä omalla tavallaan. 

Kenties paras sana, joka Päivin puheista jäi mieleeni, oli rehvakkuus. Olen kärsinyt itsetunto-ongelmista ja pienentänyt itseäni niin kauan kuin muistan, mutta nyt olen uskaltanut tarttua rehvakkaasti uusiin haasteisiin ja sanoa useammin kyllä. Vaikka uuden äärellä usein jännittää, en ole antanut sen hidastaa. Pokalla vaan! Päivin esittämiin kysymyksiin ja konkreettisiin vinkkeihin olen nojannut vielä mentoroinnin jälkeenkin, ja aion tulevaisuudessakin säännöllisesti pysähtyä pohtimaan uraani: olenko menossa sinne, minne haluan? Millaisia tavoitteita minulla on tuleville kuukausille ja vuosille? Tulevaisuudessa toivon esimerkiksi pääseväni työskentelemään enemmän eettiseen ja ekologiseen kuluttamiseen sekä luontoon liittyvien projektien parissa. Merkityksellisyys ja hyvän tekeminen työssä ovat etenkin uupumisen jälkeen korostuneet. Tällä hetkellä tuntuu, että koko maailma on avoinna: vähän kaikki aiheuttaa innostumisen sykähdyksiä ja halu oppia uutta on valtava. Itseluottamukseni on kasvanut ja tiedän, että minulla on vielä paljon annettavaa.”

Päivi:

”Olen kulkenut epäsuoran polun graafiseksi suunnittelijaksi. Valmistuin taiteidentutkimuksen maisteriksi ja aloitin tietokirjojen kustannustoimittajana müncheniläisessä kustantamossa vuonna 1999. Löysin graafisen muotoilun työni kautta ja tiesin heti, että se on se tapa nähdä maailmaa ja visuaalisia asioita minulle luontaisella tavalla. Jätin työt syrjään ja lähdin UCLA Los Angelesiin opiskelemaan graafista suunnittelua. World Trade Centerin terrori-iskujen takia halusin palata Eurooppaan ja hain todella kevyellä portfoliolla Münchenin silloiseen parhaaseen designtoimistoon töihin ja pääsin. Sillä tiellä olen, edelleen unelma-ammatissani, josta olen alati innostunut.

Vaikka minulla on itsenäisen ja rohkean äitini malli, luontaisesti hyvä itsetunto ja alalle sopiva kilpailuvietti, varsinaisen graafisen muotoilijan tutkinnon puute vaivasi minua pitkään. Kesti vuosia, ennen kuin “kehtasin” sanoa, että olen graafikko. Nyt sanon sen aina ylpeästi. Vaikka vuosien varrella minulle on ripoteltu titteleitä, kutsun itseäni mieluiten graafiseksi muotoilijaksi ja Art Directoriksi. Olen hirveän ylpeä tästä ammatista. 

Ammatillisen itsetunnon muodostumiseen – siihen rehvakkaasti vaan -mentaliteettiin, jonka Katja kertoi inspiroineen myös häntä – oli olennaisesti vaikuttamassa kolleegat toimistoissa, joissa työskentelin. Seniorimmat designerit, joiden kanssa sai tehdä, opettivat valtavasti, sekä tavasta olla tässä ammatissa, kuin miten tehdä tätä työtä. Tein ensimmäiset 9 vuotta urastani Saksassa, jossa on vahva mestari–kisälli-mentaliteetti, uralla pitää kiivetä porras kerrallaan. En kokenut sitä mitenkään valta-asetelmaksi tai vääräksi, minulle se toimi erittäin hyvin oppimiseen. Uurastaminen tuotti tuloksia ja toisilta kollegoilta sai tukea. Tältä ajalta minulla on vieläkin mentorihahmoja joiden tapaan toimia vaikkapa kuvauksissa tai presentoida palaan edelleen. Ensimmäisen toimistoni luovan johtajan kanssa olen kirjeenvaihdossa. Hän 80-vuotias, edelleen tekee säännöllisesti taidekirjojen taittoa, minä 45-vuotias työn ja perhe-elämän ruuhkavuosissa taivaltava. Kun tapasimme muutama vuosi sitten Art Directors Clubin Saksan tapahtumassa, meillä molemmilla oli kyyneliä silmissä. Ehkä tässä on hyvän mentoroinnin ydin: Kohdata toinen samanvertaisesti ja kuunnella, ottaa mukaan ilman mustasukkaisuutta omasta tontista.

Katjan kanssa tuntui jo ensimmäisessä zoomissa, kuin olisimme olleet vanhoja tuttuja. Sellainen asetelma mentorointisuhteessa on erinomainen lähtökohta – toiselle uskaltaa ja voi kertoa asiat, luottamuksella. Sain itsekin keskusteluista valtavasti. Kun on pidemmällä omalla urallaan, tuntuu hienolta, että omalla kokemuksella voi auttaa toista. Kun asioita jakaa, ne useimmiten tuntuvat merkityksellisiltä. Kun sessio kerrallaan näin, miten Katjan ryhti koheni, itsetunto kohosi, olin tosi ylpeä. Että saa tartutettua innostuksen ja ilon tekemiseen toiselle, luo motivaatiota myös itselle. Nyt en malta odottaa, mitä kaikkea Katja vielä tekee! Hänessä oli niin paljon taitoa ja karismaa piilossa, nyt kun se pääsee esille, on kaikki mahdollista.”