Vuoden Graafikko 2013 Kasper Strömman

Kasper Strömman (s. 1974) on valittu Grafian Vuoden Graafikoksi 2013. Valinta julkistettiin 18.1. Ornamon kanssa järjestettävän Muotoilijat’13 -seminaarin yhteydessä Ravintola Adamssissa.

Vuoden Graafikko -työryhmän mukaan Kasper Strömman on ideanikkari, katalysaattori, kyseenalaistaja, graafisen suunnittelun stand-up-koomikko ja ammattilainen, jolla on kyky avata kollegojen silmät uudelle. Strömmanin erityisväline on The Kasper Strömman Design Blog. Blogin lisäksi hän kuvittaa, piirtää sarjakuvia ja tekee graafista suunnittelua.

Strömman on valmistunut graafiseksi suunnittelijaksi Lontoon Camberwell College of Artsista vuonna 2001, ja on siitä lähtien työskennellyt Super8-työhuoneella Helsingissä. Strömman kuuluu Napa Illustrations -kuvitusagentuurin listoille.

Grafia ry:n  Vuoden Graafikko -palkinto jaetaan vuosittain ansiokkaasta ja tuloksellisesta työskentelystä graafisen suunnittelun alueella tai muusta toiminnasta suomalaisen graafisen suunnittelun tason ja arvostuksen kohottamiseksi.

Ornamo ja Grafia palkitsevat vuosittain kuusi henkilöä, joiden työ edustaa kiinnostavaa ja korkeatasoista nykymuotoilua. Palkitut esitellään yhteisessä Muotoilijat´13 -julkaisussa.

Vuoden Graafikko 2013 -työryhmä:
Antti Hinkula & Teemu Suviala
Janne Hänninen
Sanna Mander
Eevaliina Rusanen